Ylen alueelliset radion lähetysvirtaohjelmat muuttuvat ensi syksynä. Muutokset ovat herättäneet huolta jo etukäteen, sillä maakunnallisuuden pelätään kärsivän.
– Olemme pyrkineet siihen, että turvataan maakunnallinen ja paikallinen ääni niin vahvasti kuin se näiden säästöjen keskellä on mahdollista, sanoo uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Panu Pokkinen.
Maakuntien toimituksia koskevat muutokset vaikuttavat etenkin Radio Suomen lähetyskaavioon.
Aiempi malli on ollut tehdä kymmenen alueellista suoraa radiolähetystä aamuissa ja iltapäivissä.
Syksystä lähtien alueiden omat ”juontajaäänet” katoavat ja juontaminen tehdään keskitetysti Tampereelta. Paikallistoimittajat pääsevät kuitenkin Radio Suomen taajuuksille useamman kerran päivän mittaan.
– Maakuntien uutistoimittajat ovat kentällä, siellä missä tapahtuu. He ovat kansan parissa, uutisten äärellä ja raportoivat sieltä, Pokkinen toteaa.
Aamupäivisin kuullaan koko Suomea
Nykyiset alueiden tekemät aamulähetykset päättyvät elokuun lopussa.
Uudessa kaaviossa aamut aloittaa ajankohtaisohjelma Ykkösaamu, joka siirtyy Radio Suomeen.
Aamupäivällä klo 9-12 lähetysvirtaa juonnetaan Tampereelta, mutta sen aikana otetaan useita yhteyksiä paikallistoimituksiin ympäri Suomea. Nämä raportit kuuluvat valtakunnallisesti. Eli Turussa asuva kuuntelija saa tietää, mitä Rovaniemellä tapahtuu.
– Aamupäivää voisi luonnehtia sanoilla Suomi kuuluu kaikille, koska lähetys on valtakunnallinen, Panu Pokkinen selventää.
Uudistuksen myötä Radio Suomen Päivä -ohjelma loppuu syksyllä. Ohjelmaa on kuultu arkisin kello 10-13 välisenä aikana Radio Suomessa.
Iltapäivällä paikallisuus pääsee esiin
Puoliltapäivin Radio Suomessa kuullaan tuttu musiikkiohjelma Paikka auringossa.
Tunnin musiikkiohjelman jälkeen alkaa kello 16:een kestävä Tampereelta juonnettu lähetysvirta, jossa maakunnat ovat läsnä enemmän kuin aamulla.
Pääosan lähetyksestä muodostaa maakunnallinen lähetysosuus, joka kuullaan radiossa vain omalla alueella. Eli iltapäivisin Turussa ei kuulla Rovaniemeltä tulevaa raporttia, vaan Turun alueelta tulevaa sisältöä.
– Iltapäivien idea on Radio Suomi lähelläsi. Niissä kuuluu 18 maakunnan ääni. Leijonanosa lähestysvirrasta on maakunnilla.
Kaiken kaikkiaan Radio Suomen aamu- ja iltapäiväohjelmia pyritään muuttamaan reagoivampaan ja uutisellisempaan suuntaan. Myös musiikin osuus vähenee hieman.
Paikalliset, tunnin välein lähetettävät uutiset pysyvät lähes ennallaan.
Alueellisiin televisiouutisiin ei tule muutoksia. Viiden minuutin mittaiset alueuutiset nähdään arkisin TV1-kanavalla.
Siirtymäaika kuuluu jo nyt
Yle joutuu muuttamaan toimintatapojaan parlamentaarisen työryhmän edellyttämien säästöjen takia. Yleisradion pitää säästää kaikkiaan 66 miljoonaa euroa vuoteen 2027 mennessä.
Alueellisen lähetysvirran muutoksilla säästetään.
– Ilman tätä mittavaa uudistusta lähetysvirtaradiossa, emme olisi pystyneet säilyttämään paikallisuutisointia sellaisella tasolla, mitä parlamentaarinen työryhmä edellyttää.
Muutokset kuuluvat Radio Suomen ohjelmistossa jo nyt. Iltapäivisin alueellisissa lähetyksissä on jo siirrytty ”kesäkaavioon” eli lähetys on kaikkien alueiden yhteinen.
Toukokuun puolivälissä myös aamuissa siirrytään väliaikaisjärjestelyyn, jossa kesän ajan tarjolla on neljä alueellista lähetystä. Lähetyksissä kuullaan sisältöjä kustakin alueen maakunnasta.
Juttua korjattu 26.3. klo 10.49: Radio Suomen Päivä -ohjelma on kuultu 10-13, ei 10-12, kuten aiemmin jutussa luki.