Suomen talouskasvu jää tänä vuonna hauraaksi, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT ennusteessaan. Suomen talous kasvaa PTT:n ennusteen mukaan tänä vuonna 0,6 prosenttia ja ensi vuonna 1,7 prosenttia.
Taloudella olisi PTT:n mukaan edellytykset parempaankin, mutta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin politiikan ja turvallisuustilanteen lietsoma epävarmuus jäytää sekä yrityksiä että kuluttajia.
Investoinnit ja rakentaminen kääntyvät PTT:n mukaan kuitenkin varovaiseen kasvuun.