Täysin rokottamattomien lasten osuus 3-vuotiaista on Lapissa noussut vuonna 2022 syntyneissä verrattuna vuonna 2020 syntyneisiin, kertovat THL:n uusimmat tilastot. Vielä vuonna 2020 syntyneissä rokottamattomia oli vain 0,8 prosenttia, kun vuonna 2022 syntyneissä luku on nyt 2,1 prosenttia.
Suurinta rokottamattomuus Lapin kunnista on Tervolassa, kertoo THL:n johtava tutkija Mia Kontio.
– Tervolassa tosin myös syntyy melko vähän lapsia, joten määrällisesti rokottamattomia on siellä vähäisesti.
Laajassa kuvassa hyvä tilanne
Hyvinvointialueiden välillä on kuitenkin eroja rokotuskattavuudessa. Tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen toisen annoksen saamisessa on laskua jo toista vuotta peräkkäin, ja joillakin alueilla lasku on jyrkkä.
Lappi sijoittui THL:n tutkimuksessa enimmäkseen keskivälille tilastoissa rokotuskattavuudessa, mutta laskua on nähtävissä Lapissakin MPR-rokotteen ensimmäisen annoksen osalta. Parhaimmillaan luku on ollut Lapissa 97 prosenttia, kun se on nyt vain 93,3 prosenttia.
Sama suuntaus on näkynyt myös MPR-rokotteen toisen annoksen kanssa, jonka kattavuus on Lapissa hieman laskenut.
– Esimerkiksi Rovaniemellä MPR-rokotteen toisen annoksen kattavuus on vain 91,2 prosenttia, kun joillain paikkakunnilla kattavuus molemmissa MPR-annoksissa on sata prosenttia, Kontio kertoo.
Ilmiö on huolestuttava siksi, että MPR-rokotteen kattavuuden lasku lisää tuhkarokkoepidemian riskiä. Koko valtakunnan lukujen valossa Kontio pitää tilannetta jo hälyttävänä.
Yleisessä tasolla pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa hyvä. Kontion mukaan suomalaisista valtaosa haluaa rokottaa lapsensa kattavasti ja rokotusohjelman mukaisesti.
Vesirokkorokotteen kattavuus nousussa
Lapissa vesirokkorokotteen kattavuus on noussut, kuten myös 4-vuotiaana annettavan nelosrokotteen. Pneumokokkirokotteen kahden ensimmäisen annoksen osalta kattavuus on Lapissa hyvä ja laskua on vain kolmannen rokoteannoksen kohdalla.
Sen sijaan merkittävä lasku on viitosrokotteen kolmannessa annoksessa 2022 syntyneissä verrattuna 2020 syntyneisiin, peräti 6 prosenttia.
Kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet annetaan lapsille neuvolassa, kouluterveydenhuollossa tai terveysasemalla ja ne ovat maksuttomia.