Kuopion kaupungin viime vuoden tilinpäätös oli 6,9 miljoonaa alijäämäinen. Summa jäi huomattavasti pienemmäksi kuin talousarviossa etukäteen arvioitiin. Talousarvion mukaan alijäämäksi ennakoitiin 20,5 miljoonaa euroa.
Kaupunki sai pienennettyä alijäämäänsä, kun se aloitti viime kesäkuussa nopealla aikataululla säästötoimet. Säästöjä tehtiin muun muassa vähentämällä palveluiden ostoja, karsimalla kiinteistöjen korjaamista ja vähentämällä hanketoimintaa. Myös henkilöstökuluja karsittiin.
Kuopio sai viime vuonna verotuloja reilut 302 miljoonaa, valtionosuuksia 34 miljoonaa ja toimintatuloja 111 miljoonaa. Menoja kertyi 582 miljoonaa euroa.
Kaupungin viime vuoden suurimmat investoinnit olivat Savilahden luola, Pyörön, Jynkän ja Sinikellon päiväkodit ja Pirtin koulun rakentamisen aloittaminen.
Rakennuslupia myönnettiin vähemmän
Kuopion väkiluku kasvoi viime vuonna 1 647 asukkaalla. Vuoden lopussa väkiluku oli 125 688.
Rakentaminen väheni ja myönnettyjen rakennuslupien määrä jatkoi laskua. Uusia asuntoja valmistui 538, mikä oli 55 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Myönnetyt rakennusluvat vähenivät 75 prosentilla.
Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas uskoo, että asuntomarkkinoilla voivat kehittyä parempaan suuntaan lähivuosina.
– Asukasmäärän kasvu tarkoittaa, että siellä on patoutunutta asuntokysyntää taustalla.
Viime vuonna eniten omakotitaloja rakennettiin Hiltulanlahteen ja Kuopion maaseutualueille.
Säästöjä haetaan kouluista ja päiväkodeista
Vaikka kaupunki sai säästötoimilla tuloksia aikaan, vaatii kaupungin talous lisää pysyviä säästöjä. Useat viime vuonna toteutetut säästöt olivat kertaluontoisia. Kaupungin tavoitteena on saada talous tasapainoon vuoteen 2027 mennessä.
Suurin säästöpaine kohdistuu kasvatukseen ja opetukseen, jotka muodostavat ison osan kaupungin taloudesta. Viime vuonna kasvun ja oppimisen menot olivat 263 miljoonaa.
Vähäkankaan mukaan on mahdollista, että myös koulujen tai päiväkotien lakkauttamisia joudutaan harkitsemaan.
Lisäksi kaupungin täytyy tehdä rakenteellisia uudistuksia muun muassa palveluverkkoon ja johtamisjärjestelmään. Investointeja on harkittava tarkkaan. Kuopion palveluverkkoselvitys valmistuu maaliskuun lopussa.
Muokattu 28.3.2025 kello 13.20: Lisätty apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkankaan kommentit.