Kuopion talous jää 20 miljoonaa alijäämäiseksi ensi vuonna – talouden sopeuttamistoimet aloitetaan vuonna 2025

Alijäämä katetaan edellisten vuosien ylijäämällä, jota on kertynyt kaupungin kassaan yli 180 miljoonaa euroa.

Nainen seisoo paperipinkka kädessä ja vieressä on näyttö, jolla lukuja.
Elokuussa Kuopion kaupunginjohtajana aloittanut Soile Lahti esittelee ensimmäistä talousarviotaan. Kuva: Tapio Räihä / Yle
  • Tapio Räihä

Kuopion kaupunginjohtaja Soile Lahti esitteli ensimmäisen valmistelemansa talousarvioesityksen torstaina Kuopion kaupungintalolla. Tarjolla oli sekä hyviä että huonoja uutisia kaupungin päättäjille ja kaupunkilaisille.

Kuopiossa kuluva vuosi jää vielä 6,6 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi edellisen vuoden verohäntien vuoksi. Verohännällä tarkoitetaan viiveellä kaupungin kassaan tuloutuvia veroja ajalta ennen Pohjois-Savon hyvinvointialueen aloittamista.

Kuluvan vuoden lopullinen tilinpäätös voi kuitenkin vielä muuttua merkittävästi. Jos työtuomioistuimen lopullinen ratkaisu pelastuslaitoksen palkkasaatavista saadaan tämän vuoden puolella, voi se merkitä jopa 30 miljoonan laskua kaupungille jo tänä vuonna.

– Kuopio tiedostaa oikeudenkäynnin ja siitä aiheutuvan riskin. Olemme varautuneet lopputulokseen oli se mikä tahansa, kaupunginjohtaja Soile Lahti sanoo.

Ensi vuodelle 20 miljoonan vaje

Kuopion talous näyttää ensi vuonna hyvin toisenlaiselta sillä alijäämää kertyy jopa 20 miljoonaa euroa. Taustalla on verotulojen laskun lisäksi jo pitkään jatkunut tulojen ja menojen välinen epäsuhta.

– Edessä on tuntuva talouden sopeuttaminen verorahoitustason mukaiseksi, samalla kun talouskehityksen kokonaiskuva on heikkenemässä, Lahti kertoo.

Kaupunginjohtaja Lahti esittää, että Kuopiossa käynnistetään talouden tasapainotusohjelman valmistelu heti talousarvioin hyväksymisen jälkeen lokakuussa. Ohjelman pitäisi olla valmis maaliskuussa 2024, jolloin toimenpiteiden vaikutukset voitaisiin sisällyttää vuoden 2025 talousarviokehykseen.

– Vaikka päätökset tulevat varmasti olemaan vaikeita, synkistelyyn ei ole aihetta. Kuopio on menestyvä ja kasvava yliopisto- ja muuttovoittokaupunki, yksi Suomen vetovoimaisimmista kaupungeista, Lahti sanoo.

Investoinnit uuteen tarkasteluun

Kuopio investoi vuonna 2024 eri hankkeisiin kaikkiaan 84 miljoonaa euroa. Investoinneista suurin on Pirtin koulun uudisrakennus, johon on varattu rahaa 31 miljoonaa euroa.

Tämän lisäksi Kuopiossa aloitetaan neljän päiväkodin rakentaminen. Listalla ovat Jynkän, Pyörön, Sinikellon ja Saarikellon päiväkodit. Niihin investoidaan ensi vuonna yhteensä 13,5 miljoonaa euroa.

Rakentamista kustannetaan lainarahalla. Kaupungin lainasalkku on tällä hetkellä 463 miljoonaa euroa. Lainamäärän arvioidaan kasvavan tulevan neljän vuoden aikana 556 miljoonaan euroon. Lainojen korkokulut nousevat puolestaan 7,6 miljoonasta eurosta yhteensä noin 14,6 miljoonaan euroon.

– Tämän vuoksi kaupungin suunnittelemia investointeja on arvioitava uudelleen, Lahti sanoo.

Vielä tällä hetkellä kaupungin investointiohjelma on kokonaisuudessaan noin 330 miljoonaa seuraaville neljälle vuodelle.

Valtionosuusjärjestelmä uusiksi

Kaupunginjohtaja toivoo kuntien ja kaupunkien valtionosuusjärjestelmän uudistamista. Tänä vuonna Kuopio saa rahaa lakisääteisten tehtävien hoitoon noin 32 miljoonaa euroa.

Nainen osoittaa näytöllä oelvia lukuja
Soile Lahti vaatii valtionosuusjärjestelmän perusteellista remonttia Kuva: Tapio Räihä / Yle

– Se on merkittävästi vähemmän kuin mitä suurin piirtein samankokoinen Lahden kaupunki saa, joten ei tämä ole tasa-arvoisella tavalla rakennettu tapa, hän sanoo.

Lahden kaupunki saa ensi vuonna noin 45 miljoonaa euroa enemmän valtionosuuksia kuin Kuopio.

Kaupunginjohtaja Lahden mukaan sotemenoihin suhteutetut osuudet eivät ole tulevaisuudessa ajanmukaisia.