Kainuun hyvinvointialue järjestää koulutusta toisen puolesta-asiointiin

Puolesta-asioinnissa toimitaan toisen henkilön valtuuttamana muun muassa apteekissa ja sosiaali- ja terveydenhuollon digipalveluissa.

Tabletilla kirjoitetaan
Läheinen voi toimia esimerkiksi ikääntyneen läheisen puolesta digitaalisissa palveluissa saatuaan siihen puolesta-asioinnin valtuutuksen. Kuva: Ville Airaksinen / Yle
  • Heikki Rönty

Kainuun hyvinvointialue järjestää koulutusta Puolesta-asiointiin.

Oikeus asioida toisen henkilön puolesta tämän valtuuttamana helpottaa asioiden hoitoa apteekissa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon digipalveluissa.

Hyvinvointialue järjestää tällä ja ensi viikolla kaikissa kunnissa terveysasemilla kaikille avoimia tilaisuuksia, joissa opastetaan miten valtuutuksen voi tehdä, myös ilman sähköistä tunnistautumista. Paikan päällä voi samalla varata ajan valtuutuksen tekemiseen.

Valtuutus on sähköinen valtakirja, jonka voi antaa tunnistautumalla mobiilivarmenteella tai verkkopankkitunnuksilla Suomi.fi- palveluun. Jos henkilöllä ei ole mahdollisuutta antaa valtuutusta Suomi.fi- palvelussa, Kainuun hyvinvointialueen terveysasemilla avustetaan valtuutuksen tekemisessä. Valtuutuksen voi tehdä myös postitse digi- ja väestötietoviraston hakemuksella.

Puolesta-asioinnin tilaisuuksia järjestetään maalis-huhtikuun vaihteessa maanantaina 31.3. klo 9–11 Sotkamon terveysasemalla, tiistaina 1.4. klo 9–11 Hyrynsalmen terveysasemalla, tiistaina 1.4. klo 13–15 Ristijärven terveysasemalla, keskiviikkona 2.4. klo 9–11 Paltamon terveysasemalla, torstaina 3.4. klo 9–11 Kainuun keskussairaala pääaulassa, maanantaina 7.4. klo 9–11 Suomussalmen terveysasemalla ja tiistaina 8.4. klo 9–11 Kuhmon terveysasemalla.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä