Lähes sata keskustelua suomalaisista metsistä – suuren metsäpäivän tavoitteena on vähentää vastakkainasettelua

Koneen säätiön maanlaajuinen metsädialogipäivä haluaa monipuolistaa metsään liittyviä arvoja ja merkityksiä. Esimerkiksi Janakkalassa keskustellaan kunnan omistamista metsistä.

Keväinen metsämaisema. Vesistö vielä jäässä. Vihreä maisema avautuu kauas.
Koneen säätiö on kutsunut suomalaiset keskustelemaan metsästä keskiviikkona. Metsädialogipäivänä ei ole tarkoitus päästä yksimielisyyteen vaan rakentaa moniäänistä ymmärrystä metsien tulevaisuudesta. Kuva: Maarit Piri-Lahti / Yle
  • Maarit Piri-Lahti

Koneen säätiö on kutsunut ihmisiä ympäri Suomen keskustelemaan metsästä keskiviikkona 2. huhtikuuta. Suuren metsädialogin tavoitteena on saada näkyviin metsiin liittyviä merkityksiä ja arvoja.

Suomen metsistä käytävää keskustelua halutaan monipuolistaa. Samalla halutaan tukea metsiin liittyvän toiminnan uudistamista.

Mukaan on ilmoittautunut lähes sata keskustelua, metsäyhtiöistä Marttoihin. Iältään keskustelijat ovat päiväkoti-ikäisistä isovanhempiin.

Yhtenä tavoitteena on vastakkainasettelun vähentäminen, kertoo Metsän puolella -koordinaattori Minka Virtanen Koneen säätiöstä.

Erilaiset toiveet ja pelot halutaan saada näkyville eri puolilta Suomea.

– Haluamme saada ihmiset keskustelemaan ja kuuntelemaan. Ei ole tarkoitus päästä yksimielisyyteen, mutta yhtenäistää kokonaiskuvaa, Virtanen toteaa.

Metsien käyttö on Suomessa murroksessa.

Virtasen mukaan tulevaisuudessa on kyettävä sovittamaan yhteen metsän eri merkitykset, arvot ja intressit. Metsien käyttö on pystyttävä myös sopeuttamaan luonnon kantokyvyn rajoihin.

Koneen säätiö tekee dialogeista anonymisoidun eli nimettömän julkisen yhteenvedon ja vaihtoehtoiset skenaariot metsien tulevaisuudesta Suomessa. Se julkaistaan ensi syksynä.

Kuntien metsät ovat kaikkien yhteisiä

Janakkalassa metsädialogin kohteeksi on valittu kuntien metsäomaisuuden hoitaminen. Kuntapäättäjistä koostuvan keskustelun vetää luontokasvattaja Johanna Sahila.

Se tehdään tarkasti Koneen säätiön dialogimallin mukaan.

– Kuntametsät ovat kaikkien kuntalaisten yhteisiä metsiä. Vaikka kaikilla ei ole omaa metsää, kuntien kautta meillä on. Meidän tulisi saada tietää, mitä niille metsille halutaan tehdä. Minkälainen näkemys valtuutetuilla on, ja mitä tavoitteita ja arvoja siellä piilee.

Sahilan mukaan kuntametsät ovat tärkeitä lähimetsiä esimerkiksi virkistäytymiseen, sienestämiseen, retkeilyyn ja lintujen harrastamiseen.

Kuntalaisilla on myös oikeus osallistua keskusteluun. Esimerkiksi Lahdessa Salpausselän luonnonystävät keskustelevat aiheesta kunnan virkistysmetsät aineettomien ja taloudellisten arvojen ristipaineessa.

Nainen katsoo talvimaisemaa helmikuisessa auringonpaisteessa.
Luontokasvattaja Johanna Sahilasta on tärkeää, että kuntalaiset muistavat, että heillä on oikeus keskustella kunnan omistaman metsän tulevaisuudesta. Kuva: Harri Oksanen / Yle

Dialogeissa on tarkat säännöt. Tarkoituksena on lisätä ja laajentaa omaa ajattelua. Keskustelussa ei puhuta toisten päälle ja kuunnellaan toisia kunnioittavasti.

Koneen säätiö perusti Metsän puolella -hankkeen vuonna 2023. Tarkoituksena on tuoda uusia kulmia metsäkeskusteluun. Sen alla on järjestetty muun muassa metsäalan toimijoille, aktivisteille ja teollisuuden toimijoille sekä järjestöille niin sanottu luottamuksellisten dialogien sarja. Keskustelusta on tehty julkinen yhteenveto.

Kuntalaisella on oikeus keskustella kunnan omistamista metsistä