Oulun yliopistossa pitkään työskennellyt professori Mikko Hallman vastaanottaa lastenlääketieteen arvostetuimman palkinnon Uppsalassa 1. huhtikuuta järjestettävässä juhlatilaisuudessa.
Kyseessä on arvostetuin lastenlääketieteen palkinto. Rosén von Rosenstein -mitali myönnetään joka viides vuosi kolmelle tai neljälle ansioituneelle lastenlääkärille, ja sen jakaa Uppsalan yliopisto Ruotsissa. Mitalia pidetään maailman arvostetuimpana lastenlääketieteen palkintona. Se on nimetty modernin lastenlääketieteen perustajan Nils Rosén von Rosensteinin mukaan.
Oulun yliopiston tiedotteen mukaan professori Hallman on keskoshoidon uranuurtaja ja kansainvälisestikin arvostettu tutkija. Hän on toiminut Oulun yliopiston lastentautien professorina vuodesta 1996 ja emeritusprofessorina vuodesta 2013. Hallmanin yli neljä vuosikymmentä kestäneeseen työuraansa on kuulunut merkittäviä saavutuksia neonatologian, eli vauvojen ja vastasyntyneiden sekä lastenlääketieteen alalla.
Hallmanin tutkimus keuhkosurfaktantista, eli keuhkojen pintajännityksen alentavista aineista ja niihin liittyvistä lääketieteellisistä sovelluksista on ratkaisevasti parantanut ennenaikaisena syntyneiden vauvojen hengitysvaikeusoireyhtymän hoitoa niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti.
Hallmanilla on ollut urallaan tuottelias. Hän on tuottanut yli 400 tieteellistä julkaisua ja ohjannut yli 40 väitöskirjatutkijaa. Hän on toiminut monissa luottamustehtävissä ja hänen ansioitaan on palkittu lukuisilla kotimaisilla ja kansainvälisillä tunnustuksilla, kuten Matti Äyräpää -palkinnolla, kansainvälisellä Maternité-palkinnolla ja Pohjolan lääketieteen palkinnolla.
Nils Rosén von Rosenstein -mitalit vuodesta 1964 lähtien joka viides vuosi. Aiemmin palkinnon ovat saaneet muiden muassa professorit Arvo Ylppö, nyt palkittavan Mikko Hallmanin isä Niilo Hallman ja Jaakko Perheentupa. Tänä vuonna palkinnon saivat Hallmanin lisäksi professori Zulfiqar A. Bhutta Pakistanista ja professori Göran Wennergren Ruotsista.