Hämeenlinnalaisella perussuomalaisten alue- ja kuntavaaliehdokkaalla Riku Kastisella on useita tuomioita talousrikoksista. Yle pyysi tiedot ehdokkaan tuomioista Kanta-Hämeen käräjäoikeudelta. Osa tuomioista ei ole lainvoimaisia, sillä hän on valittanut niistä Turun hovioikeuteen.
Oikeus on katsonut Kastisen nostaneen varoja omaan käyttöön ilman asianmukaisia perusteita ja aiheuttaneen menetyksiä velkojilleen. Teoistaan hänet on määrätty myös liiketoimintakieltoihin, mutta siitä huolimatta hän on jatkanut yritystoimintaa.
Sivuun puolueen vaalisivuilta
Perussuomalaisten vaalisivuilta Riku Kastinen on poistettu, eikä hän näy enää ehdokasgallerioissa. Ehdokaslistoilla Kastinen käyttää titteliä asiantuntija. Virallisilla ehdokaslistoilla Kastinen on yhä mukana.
Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2015 Riku Kastisen törkeästä velallisen epärehellisyydestä vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen ja viideksi vuodeksi liiketoimintakieltoon. Teot olivat tapahtuneet vuosina 2008-2011. Kastisen yhtiö ajautui konkurssiin vuonna 2011.
Käräjäoikeus katsoi Kastisen aiheuttaneen omistamansa yhtiön maksukyvyttömyyden tai oleellisesti pahentaneen sitä muun muassa varaston hävikillä, nostamalla kohtuuttoman suurta palkkaa ja nostamalla yhtiöstä varoja ilman asianmukaisia tositteita.
Rikkoi liiketoimintakieltoa
Vuonna 2019 Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Kastiselle törkeästä kirjanpitorikoksesta, liiketoimintakiellon rikkomisesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä vankeutta yksi vuosi kuusi kuukautta, sekä määräsi kuusi vuotta liiketoimintakieltoa.
Kastinen oli harjoittanut kirjanpitovelvollista liiketoimintaa uudessa yhtiössään edellisen tuomion jälkeen. Uusi yhtiö ajautui konkurssiin vuonna 2016.
Epäselvyyksiä oli muun muassa matkalaskuissa, joissa oli lukuisia yli tuhannen kilometrin mittaisia päivittäisiä ajoja. Neljän vuoden aikana matkakulukorvauksia kertyi yli 124 000 euroa. Konkurssiin menneen yhtiön maksukyvyttömyyttä pahensi myös yli 24 500 euron varojen siirto Kastisen Viroon rekisteröidylle yritykselle.
Oikeus katsoi Kastisen tavoitelleen teoillaan huomauttavaa hyötyä ja aiheuttaneen velkojille huomattavaa vahinkoa.
Kesäkuussa 2023 Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Kastisen veropetoksesta 35 päiväksi vankeuteen. Tuomio liittyi virolaisyhtiön myyntitulojen ilmoittamatta jättämiseen ja vääriin arvonlisäveroilmoituksiin. Oikeus määräsi Kastisen lisäksi neljäksi vuodeksi liiketoimintakieltoon.
”Olen joutunut oikeusmurhan kohteeksi”
Riku Kastinen itse katsoo, että hän on joutunut oikeusmurhan kohteeksi kaikissa näissä tuomioissa.
– Olen niistä valittanut ja aikanaan hakenut oikeutta, mutta se tuntuu olevan mahdotonta. Omasta mielestäni en ole syyllistynyt semmoisiin talousrikoksiin, mistä tuomiot on annettu. Korkeimmassa oikeudessa esittelijät hylkää näitä juttuja, eivätkä edes tutki niitä. Samalla ne rikkovat korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä.
Tuomioistaan huolimatta Kastinen sanoo voivansa toimia luotettavasti, jos hänet valitaan vaaleissa. Hän sanoo vaaliteemansa mukaisesti ajavan oikeutta ihmisille, jotka eivät ole saaneet oikeutta oikeuslaitoksen taholta. Itse hän katsoo olevansa yksi heistä.
– Esimerkiksi hovioikeus antoi samasta asiasta kaksi vastakkaista tuomiota. Se on lainvastaista, huomauttaa Kastinen.
”En voi hyväksyä”
Hämeen Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Veli-Pekka Lehtosaari sanoo, että ehdokkaaksi otettaessa on luotettu ihmiseen. Lehtosaari toteaa, ettei ole henkilökohtaisesti ollut haastattelemassa Kastista, mutta pitää hänen tuomioitaan vakavina.
– Henkilökohtaisesti voin sanoa, että yrittäjänä itsekin, en tietenkään voi hyväksyä sellaisia.
Vaikka Kastinen on edelleen ehdokaslistoilla, puolue ei mainosta tuomioita saanutta ehdokastaan.
– Näin on päätetty, että toimitaan tämmöisellä tavalla. Lehtosaari toteaa.
Muokattu 4.4.2025: Korjattu tieto tuomioiden lainvoimaisuudesta muotoon ”osa tuomioista ei ole lainvoimaisia”. Aluperäisen tekstin mukaan mikään tuomioista ei ollut lainvoimainen.