Yhdysvaltain oikeusministeri Pamela Bondi on ohjeistanut liittovaltion syyttäjiä ajamaan kuolemantuomiota 26-vuotiaalle Luigi Mangionelle.
Asiasta kertovat muun muassa CNN, Washington Post ja BBC.
Mangionea syytetään terveysvakutuusyhtiö United Healthcaren toimitusjohtajan Brian Thompsonin murhasta. United Healthcare on Yhdysvaltojen suurin yksityinen terveysvakuutusyhtiö.
50-vuotias Thompson ammuttiin New Yorkissa kadulle luksushotelli Hiltonin eteen viime vuoden joulukuussa. Ampumisesta käynnistyi kuusi päivää kestänyt ajojahti, minkä päätteeksi Mangione pidätettiin Pennsylvanian osavaltiossa McDonalds'issa.
Bondi kutsui lausunnossaan tekoa ”ennalta suunnitelluksi ja kylmäveriseksi” ja kuvaili Thompsonin murhaa poliittiseksi väkivallaksi.
Mangionea syytetään paitsi murhasta, myös ampuma-ase- ja terrorismirikoksesta. Näistä rikoksista hänet voitaisiin tuomita elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.
Mangionea vastaan on nostettu myös erilliset liittovaltiotason syytteet ampuma-aseen käyttämisestä murhaan sekä vainoamisesta, joka on ylittänyt osavaltioiden rajat. Jos hänet todetaan syylliseksi näihin rikoksiin, voidaan hänelle määrätä kuolemantuomio.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun oikeusministeriö hakee kuolemantuomiota Donald Trumpin nykyisellä hallituskaudella.
Mangionella on laaja tukijajoukko
Mangione on kiistänyt syyllistyneensä toimitusjohtajan murhaan. Hän on saanut sosiaalisessa mediassa osakseen runsaasti ihailua ja kannatusta, ja hänen oikeudenkäyntikulujaan varten on kerätty satojatuhansia dollareita.
Mangionen juristit ovat myös perustaneet verkkosivuston, jossa he päivittävät Mangionen oikeudenkäynnin tilannetta ja vastaavat ihmisten kysymyksiin. Juristit kertovat sivulla, että he ovat saaneet poikkeuksellisen määrän kysymyksiä ja tuenosoituksia.
Tapaus on tuonut esiin laajamittaisen turhautumisen ja suuttumuksen Yhdysvaltojen terveysvakuutustoimintaa ja heikosti toimivaa terveydenhuoltojärjestelmää kohtaan.