Haminan kuuluisa Autogrilli sai uuden omistajan 26 300 eurolla: ”Minulle oli samantekevää, mitä se tulee maksamaan”

Autogrilli on tullut tunnetuksi eri puolilla maata, kun Haminassa armeijan käyneet ovat vieneet siitä sanaa kotikonnuilleen.

Haminan Autogrilli. Grillirakennus ulkoa.
Haminan autogrilli siirtyi uudelle omistajalle, joka aikoo jatkaa suositun grillin pitämistä. Kuva: Kalle Purhonen / Yle
  • Elisa Paljakka

Tunnettu haminalainen nakkikioski Autogrilli on saanut uuden omistajan. Ulosottolaitos vahvistaa, että kauppasumma on maksettu ja Autogrilli on vaihtanut omistajaa.

Ulosmitattu Haminan Autogrilli meni kaupaksi viikko sitten pidetyssä huutokaupassa. Autogrillin hinta nousi 26 300 euroon. Hinta on verrattain korkea, sillä esimerkiksi naapurikaupunki Kotkan lähiöstä samalla hinnalla voi saada kaksion.

Autogrillin muistavat esimerkiksi monet armeijan Haminassa käyneet. Grillin entinen yrittäjä Mirja Virtanen kertoi vuonna 2016, että Autogrillin makkaraperunat ovat monelle syy tehdä visiitti Haminaan.

Grillin osti haminalainen yrittäjä Valentina Stenberg, joka pyörittää Haminassa apteekkia ja majoituspalveluja tarjoavaa Markkulan leirikeskusta.

Yrittäjä Valentina Stenberg kertoo, että ajatus ostaa Autogrilli syntyi halusta auttaa ukrainalaisia ystäviä työllistymään.

– He ovat opiskelleet suomen kieltä kaksi vuotta ja heillä on kova halu tehdä työtä. Ajattelin, että miksei grillipaikka voisi olla ratkaisu tähän ja että minä työllistän heidät.

Entinen omistaja jää töihin

Grillin oman yrityksensä nimiin ostanut Stenberg kertoo, että toiminta jatkuu toistaiseksi kuten tähänkin asti. Autogrillin entinen omistaja jää toistaiseksi työskentelemään grillille.

– Olemme sopineet, että hän saa jatkaa niin kauan kuin haluaa.

Grillikioskin kauppasumman kohdalla Stenberg ei pysähtynyt miettimään.

– Olen luvannut auttaa ukrainalaisia ja minulle oli samantekevää, mitä se tulee maksamaan.

Onnellinen loppu

Autogrilli on ollut vaikeuksissa ennenkin. Keväällä 2022 se ajautui konkurssiin ja pani lapun luukulle. Uutinen oli järkytys monille paikallisille.

Sosiaalisessa mediassa julkaistiin jopa video, jossa joukko paikallisia vei muistoseppeleen Autogrillin ovelle ja sytytti pari kynttilää grillin kunniaksi. Konkurssi kuitenkin peruttiin pian.

Haminan Autogrilli. Grillirakennus ulkoa.
Autogrilli sijaitsee Haminen keskustassa pienen puistikon laidalla. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Myynnin aikana grilli on ollut koko ajan auki.

Grilli sijaitsee Haminan Rautatienkadulla aivan linja-autoaseman vieressä. Haminan kaupungin omistamalla pienellä tontilla, josta kaupunki perii 250 euron kuukausivuokraa.