Voimakkaasti puhaltanut tuuli työllisti pelastuslaitosta eri puolilla Keski-Suomea torstai-illan ja perjantain vastaisen yön aikana.
Pelastuslaitoksella oli parikymmentä tehtävää torstai-illasta alkaen, kertoo päivystävä palomestari Jukka Järvinen Keski-Suomen pelastuslaitokselta. Kiireisintä pelastajilla oli iltakuudesta iltayhdeksään.
Suurin osa hälytyksistä koski tielle kaatuneita puita, mutta parissa hälytyksessä oli kyse irronneista kattopelleistä.
Jyväskylässä tuuli repi kattopeltejä muun muassa Lutakossa sijatsevasta kerrostalosta.
Puita on Järvisen mukaan kaatunut lähinnä pienille teille. Pelastuslaitos ennakoi, että ilmoituksia tuulivahingoista tulee vielä päivän mittaan.
Tuuli harvoin näin voimakasta huhtikuussa
Tuuli puhalsi Ilmatieteen laitoksen mukaan torstaina esimerkiksi Jyväskylän lentoasemalla kovimmillaan lähes 18 metriä sekunnissa, Laukaan Judinsalossa yli 21 metriä sekunnissa.
Kovin keskituuli oli Jyväskylässä torstaina yli 10 ja Luhangan Judinsalossa lähes 22 metriä sekunnissa.
Viime vuonna yli 10 metrin keskituulipäiviä oli Keski-Suomessa huhtikuussa vain yksi, toissa ja sitä edeltävän vuoden huhtikuussa ei yhtään, joten kyse on varsin poikkeuksellisesta kevättuulesta.
Perjantaistakin on tulossa tuulinen päivä. Päivystävä palomestari toivoo, että jokainen tarkistaisi oman pihapiirinsä ja varmistaisi, ettei siellä ole irtaimistoa, joka voisi lähteä tuulen mukaan.
Pelastuslaitos joutui torstai-iltana metsästämään työmaalta karanneita styroksinpaloja Jyväskylän Yrjönkadulla.
Puiden kaatuminen aiheutti myös sähkökatkoksia.
Varhain perjantaiaamuna sähköt olivat poikki vielä noin 50 jyväskyläläiseltä kotitaloudelta. Enimmillään sähkökatkot koskivat Jyväskylässä 660:tä asiakasta.
Uutiseen lisätty 4.4.2025 klo 7.50 Ilmatieteen laitoksen tiedot tuulen voimakkuudesta ja tuulitilastoista.
Korjattu 4.4.2025 klo 13.23: Korjattu paikka Luhangan Judinsaloksi. Aiemmin jutussa luki Laukaan Judinsalo.