Ainakin kaksi ihmistä on saanut vakavia vammoja yhteenotossa Alajärven ABC:llä tänä aamuna.
Useita henkilöitä on otettu kiinni, mutta poliisi ei vielä kerro tekotapaa eikä kiinniotettujen määrää.
Tapausta tutkitaan tässä vaiheessa kahtena tapon yrityksenä. Rikosnimikkeet voivat vielä tarkentua tutkinnan edetessä.
Hälytys Alajärven ABC:lle tuli aamuseitsemän aikoihin, jolloin paikalle lähti useita partioita.
Kiinniottoja on tehty myös Alajärven terveyskeskuksen pihassa.
Poliisi ei vielä kerro tapahtumien yksityiskohtia, mutta tapahtumat alkavat tarkentua.
– Meillä on käsitys, mitä on tapahtunut, mutta ei vielä miksi, kertoo tutkinnanjohtaja Harri Teivaanmäki.
Tämänhetkisten tietojen perusteella sivullisia ei ole ollut vaarassa, mutta poliisi jatkaa tapahtumien kulun selvittämistä. Tutkinta jatkuu teknisellä tutkinnalla sekä kiinniotettujen kuulusteluilla.
Poliisi myös pyytää mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan tiedoistaan Pohjanmaan poliisille tai vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää kriisiapua ihmisille, joita tilanne on koskettanut. Yhteyttä voi ottaa Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja kriisipäivystykseen. Päivystysnumero asiakkaille on 044 4700 444. Numero palvelee ympäri vuorokauden.