Vaasan hovioikeus korotti tuntuvasti Puolustusvoimien entisen kapteeni Ari Juhani Joen tuomiota sadistisista rikoksista.
Hovioikeus tuomitsi Joen yhdeksän vuoden vankeuteen, kun aiempi käräjäoikeuden tuomio oli neljä vuotta vankeutta.
Hovioikeuden mukaan Joki syyllistyi törkeään vapaudenriistoon, kahteen törkeään pahoinpitelyyn, törkeään seksuaaliseen kajoamiseen, törkeään raiskaukseen, törkeän pahoinpitelyn yritykseen ja törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluun.
Hovioikeus korotti myös uhreille maksettavia vahingonkorvauksia.
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Joen maaliskuussa 2024 neljäksi vuodeksi vankeuteen törkeästä vapaudenriistosta, pahoinpitelystä, törkeästä pahoinpitelystä, lievästä ampuma-aserikoksesta ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä.
Joki menetti myös kapteenin sotilasarvonsa.
Leikkasi miehen peniksen irti
Tuomioon johtaneet teot tapahtuivat pääasiassa vuonna 2023.
Ari Joki muun muassa leikkasi miehen peniksen irti. Lisäksi Joki kahlitsi toisen miehen maakellariin, pahoinpiteli hänet ja jätti alastomana ja kahlittuna lattialle yöksi.
Joki myös etsi itselleen netistä kidutusorjaa, ja laati yksityiskohtaisen suunnitelman tämän surmaamisesta. Viranomaiset ehtivät ottaa uhriin yhteyttä, ja estää mahdollisia tekoja tapahtumasta.
Hovioikeuden antamasta tuomiosta selviää, että Joki on ottanut kuvia ja videoita teoistaan. Hän esimerkiksi videoi teon, jossa leikkasi miehen peniksen irti.
Tuomion mukaan Joki tallensi tekojaan, jotta hän voi näyttää muille, mitä on saanut aikaan.
Joki laati uhreilleen sopimuksia, jonka allekirjoittamalla he antoivat suostumuksen muun muassa törkeiden ruumiinvammojen tuottamiseen ja kehonmuokkaukseen. Hovioikeuden mukaan uhrit eivät voineet antaa pätevää suostumusta tekoihin.
Hovioikeuden mukaan Joen toiminnassa ei ollut kyse vain sadomasokistisen seksin jäljittelystä, vaan rikoksista piirtyy kuva hänen sadistisesta motivaatiostaan.
Myös Joki valitti käräjäoikeuden tuomiosta
Käräjäoikeuden vuonna 2024 antamasta tuomiosta valittivat Joki, tapauksen kaksi syyttäjää ja kaksi asianomistajaa. Asianomistajat ja syyttäjät vaativat Joelle muun muassa pidempää vankeusrangaistusta ja useiden aiemmin hylättyjen syytteiden syyksi lukemista.
Joki vastusti vaatimuksia, ja vaati useiden syytekohtien hylkäämistä tai muuttamista.
Asianomistajien valituksista kävi ilmi, että teot aiheuttivat traumoja ja masennusta. Toiselle asianomistajalle syntyi pysyvä fyysinen haitta.