Poliisi epäilee Petäjäveden kauppapuukottajaa tapon yrityksestä – myös uhri on epäiltynä pahoinpitelystä

Kahden miehen välinen riita johti puukotukseen ruokakaupassa Petäjävedellä perjantaina iltapäivällä.

Poliisiauton kyljessä poliisin miekka-symboli.
Petäjäveden väkivallanteosta epäiltynä on kaksi 80-luvulla syntynyttä miestä. Kuva: Heli Kaski / Yle
  • Virpi Kotilainen

Sisä-Suomen poliisi on jatkanut Petäjäveden perjantaisen pahoinpitelyn osapuolten kuulusteluja viikonlopun aikana. Rikoskomisario Eeva-Maria Tahvanainen kertoo, että poliisilla on jo selkeä kuva tapahtuneesta.

Puukotukseen johtanut välienselvittely käytiin paikallisessa K-kaupassa kello 15:n aikaan iltapäivällä.

Poliisi epäilee teräasetta käyttänyttä miestä tapon yrityksestä. Puukotuksen uhria puolestaan epäillään pahoinpitelystä, sillä ennen teräaseen käyttöä miehillä oli riitaa ja uhri käytti nyrkkejään.

Puukotuksen uhri on edelleen sairaalahoidossa, mutta uhrin tila ei ole vakava. Puukottaja on pidätettynä.

1980-luvulla syntyneet miehet tunsivat toisensa ennestään. Poliisi ei ole kertonut heidän kotipaikkakuntaansa.

Tapauksella oli silminnäkijöitä, mutta Tahvanaisen mukaan sivullisille ei aiheutunut tilanteessa vaaraa.