Suvilahden päiväkodissa kärsitään sisäilmaongelmista – korjaukset rakennuksessa alkavat kesällä

Korjaustyöt aloitetaan päiväkodissa kesäkuussa. Valmiina töiden pitäisi olla elokuussa, jolloin päiväkoti avautuu jälleen.

Lasten saappaita ja kenkiä päiväkodin naulakossa.
Suvilahden päiväkotia remontoidaan kesällä sisäilmaongelmien vuoksi. (Kuvituskuva) Kuva: Hannu Vähämäki / Yle
  • Terhi Varjonen

Suvilahden päiväkodissa Vaasassa on tullut ilmi sisäilmaongelmia.

Rakennuksen kuntotutkimuksessa ja seurantamittauksissa on löydetty rakenteista vaurioita. Lisäksi epäpuhtauksia pääsee kulkeutumaan sisäilmaan.

Tarkoitus on, että korjaukset tehdään tulevan kesän aikana, kesä-elokuussa päiväkodin ollessa kiinni.

Vaasan kaupungin sisäilma-asiantuntija Kalevi Aho kertoo, että päiväkodilta alkoi tulla syksyllä ilmoituksia sisäilmaongelmista, ja tutkimukset asian selvittämiseksi laitettiin käyntiin.

– Siellä on käytetty konsultteja ja konsulteilta tulivat nämä toimenpide-ehdotukset, että tällaiset käyttöä turvaavat toimenpiteet pitää tehdä.

Kesällä päästään korjaustöihin.

– Siellä tullaan rakenneliittymiä tiivistämään. Se on ensiapuna ja sitten vielä ilmanvaihtoa tasapainotetaan ja muutetaan painesuhteita, kertoo Aho.

Korjausaikataulu on tiivis, sillä tavoitteena on tehdä kaikki työt muutaman kuukauden aikana. Päiväkodin olisi tarkoitus avata ovensa jälleen elokuussa.

Suvilahden päiväkodissa on neljä ryhmää 0-5-vuotiaille lapsille.