Jyväskyläläisen Siparilan perustaja jättää tehtävänsä toimitus­johtajana: ”Hyvä, että joku tuo uusia tuulia”

Rakennusalan ahdinko on koetellut Siparilaa viime vuosina. Yhtiössä on käyty kahdet yhteistoiminta­neuvottelut, ja työntekijöiden määrä on vähentynyt noin 40:llä.

Henkilö työskentelee puutuotteiden parissa Siparila-paita päällään.
Siparilalla on tällä hetkellä noin 120 työntekijää. Kuva: Siparila
  • Ada Lassuri

Julkisivu- ja sisustuspaneeleita valmistavan Siparilan toimitusjohtaja vaihtuu.

Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Janne Seilo. Hän aloittaa tehtävässä 8. toukokuuta.

Väistyvä toimitusjohtaja Juha Sojakka jää pois operatiivisista tehtävistä, mutta jatkaa Siparilan ja sen emoyhtiö Thermoryn hallituksissa.

Uusi toimitusjohtaja Seilo on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri, ja hän on aiemmin toiminut johtotehtävissä UPM- ja Metsä-konserneissa.

Siparilan tiedotteen mukaan Seilo tuo mukanaan metsäteollisuuden johtamiskokemusta, joka tukee yhtiön kansainvälistä kasvua.

Vuonna 2003 Siparilan perustanut Sojakka kertoo, että hän on luonteeltaan yrittäjä. Hän kokee, että joku muu saa yritystä paremmin kehitettyä kuin hän itse.

– Ja onhan tuossa takana pitkä siivu. Hyvä, että joku tuo uusia tuulia, sanoo Sojakka.

Siparilalla on tehtaat Vaajakoskella, Laukaassa, Parkanossa, Teuvalla ja Myllykoskella. Työntekijöitä on noin 120.

Takana kahdet yt-neuvottelut

Rakennusalan ahdinko on koetellut Siparilaa viime vuosina. Sojakan mukaan yhtiö on joutunut keventämään organisaatiotaan.

Sojakka kertoo, että kysyntä oli hyvä vuonna 2021, jolloin yhtiön liikevaihto oli noin 55 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 liikevaihto painui noin 30 miljoonaan euroon.

Vuodesta 2022 tähän hetkeen yhtiössä on Sojakan mukaan käyty kahdet yhteistoimintaneuvottelut, ja työntekijöiden määrä on vähentynyt noin 40:llä.

Sojakan mukaan viimeisen 12 kuukauden aikana on ollut havaittavissa markkinan pienoista elpymistä ja viennin kasvua. Vuonna 2024 yhtiön liikevaihto oli 32 miljoonaa euroa, ja Sojakan mukaan liikevaihto on kasvanut myös tänä vuonna.