Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps.) mukaan ajokortin poikkeusluvan myöntämisen edellytyksiä tullaan tarkistamaan.
Ministeriön tiedotteessa todetaan, että vuonna 2018 voimaan tulleella ajokorttilain uudistuksella on ollut osin negatiivisia vaikutuksia liikenneturvallisuuteen.
Uudistuksen myötä pakollisen ajo-opetuksen määrää vähennettiin, ja samalla helpotettiin 17-vuotiaiden mahdollisuutta saada henkilöauton ajokortti poikkeusluvalla.
– Ikärajaa ei olla muuttamassa, mutta ikäpoikkeusluvan myöntämisen edellytyksiä tullaan tarkistamaan. Arvioimme myös ajo-opetuksen kokonaisuutta liikenneturvallisuus edellä, Ranne sanoo.
– On selvää, että niin käytännön ajo-opetuksen kuin teoriaopetuksenkin osalta on muutostarpeita, jotka koskevat kaikenikäisiä autokoululaisia. Etäopetus ja simulaattorit eivät korvaa ammattilaisten antamaa lähiopetusta.
Nuoret kuljettajat yliedustettuina onnettomuuksissa
Ministeriön mukaan nuoret kuljettajat ovat yliedustettuina tieliikenteen onnettomuustilastoissa. Yleisesti ottaen 17-vuotiaat kuljettajat eivät kuitenkaan erotu merkittävästi muista nuorten ikäryhmistä.
Ranne kommentoi Ylelle perjantaina, että hänen mielestään poikkeuslupien myöntämistä tulisi tarkastella aiempaa kriittisemmin, sillä osa poikkeuslupien perusteluista on hänen mielestään ”keksimällä keksitty”.
– Nuorilla on tietenkin oikeus liikkumiseen, mutta minusta tätä [poikkeuslupien myöntämistä] täytyy osin kiristää. Ei niin, että höpötyksillä ja keksinnöillä saa kortin ja ajo-oikeuden, Ranne sanoo.
Klaukkalan kolari nosti aiheen keskusteluun
Ajokortin poikkeusluvat nousivat viimeksi keskusteluun, kun Nurmijärven Klaukkalassa tapahtuneessa kolarissa kuoli kaksi nuorta viime viikon perjantaina. Kolmas nuori loukkaantui ja vietiin hoitoon sairaalaan.
Kolariin joutuneen auton kuljettaja ajoi autoa poikkeusluvalla.
Poliisin mukaan tässä vaiheessa tutkintaa vaikuttaa siltä, että onnettomuuden syynä oli liian kova tilannenopeus.
Uutista päivitetty 8.4.2025 kello 9.40 ja 9.50: Lisätty ministeri Ranteen kommentit ja maininta Klaukkalan kolarista.