Lumijoen kunnanvaltuusto valitsi maanantaina uudeksi kunnanjohtajaksi Heidi Soinin. Päätös oli yksimielinen, ja kunnanhallituksen jo aiemmin esittämän mukainen.
Soini on nykyään Lumijoen talous- ja hallintojohtaja.
Hän aloittaa eläkkeelle jäävän kunnanjohtajan Paula Karsi-Ruokolaisen viransijaisena kesäkuun alusta, varsinaisesti valta vaihtuu joulukuun alussa.
Karsi-Ruokolainen pitää kertyneitä lomiaan ennen eläkkeelle jäämistä.
Hakijoita Lumijoen kunnanjohtajan virkaan oli kaikkiaan 13. Heistä haastatteluun kutsuttiin Soinin lisäksi myös Haapajärven kaupunginjohtaja Jonna Tamminen ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen henkilöstöpäällikkö Mikko Weissenfeldt.