Perheitä on saattanut päätyä lasten­suojelun piiriin hyvinvointi­alueen toimien vuoksi, sanoo työntekijä

Sosiaali­työntekijät kertovat, että he eivät saaneet itse tehdä päätöksiä, vaan hyvin­vointialueen perustama ryhmä teki ne. Pohteen mukaan kyse oli väärinkäsityksestä.

Henkilö pitelee kädessään mustaa kalenteria
Pohteen työntekijät ovat olleet huolissaan asiakkaistaan mutta myös omasta oikeusturvastaan. Kuvituskuva. Kuva: Laura Valta / Yle
  • Anna Polo
  • Hanna Holopainen

Pohteen työntekijät kertovat palveluiden epäämisestä asiakkailta.

Aluehallintovirasto moitti kuunvaihteessa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialuetta siitä, että Pohde on estänyt sosiaalipalveluiden työntekijöitä myöntämästä asiakkaille heidän tarvitsemiaan palveluita. Niin sanottu asiakasohjausryhmä on voinut jopa evätä työntekijän tarpeelliseksi katsomia palveluita.

Työntekijöille asiakasohjausryhmien käyttö on luonut erittäin kuormittavan tilanteen, kertoo Pohteen lastensuojelun sosiaalityöntekijä Ylelle.

– Se on aiheuttanut eettistä ja moraalista ristiriitaa sekä kiukkua.

Hänen mukaansa työntekijät ovat olleet huolissaan asiakkaistaan mutta myös omasta oikeusturvastaan.

Työntekijä esiintyy jutussa nimettömänä, koska häntä huolettaa, että käytäntöjen arvostelusta voisi seurata ongelmia työpaikalla. Hänen henkilöllisyytensä on Ylen tiedossa.

Työntekijän mukaan valta on ollut ryhmillä

Työntekijän mukaan asiakasohjausryhmät ovat todellisuudessa päättäneet, mitä palveluita ihmiset saavat.

Työntekijät ovat joutuneet käyttämään osan päätöksistä ryhmällä, johon on kuulunut esimerkiksi esihenkilöitä.

Näin on ollut huolimatta siitä, että lain mukaan valta kuuluisi sosiaalityöntekijöille.

– Meille on selkeästi tuotu esiin, että asiakasohjausryhmä on se, joka tekee lopullisen päätöksen, työntekijä sanoo.

Sama käsitys on ollut Sosiaalityöntekijäin liiton puheenjohtajalla Kaisa Huttusella.

– Työntekijät ovat hyvin tietoisia siitä, että palvelua ei saa myöntää, jos aso-ryhmä ei anna lupaa.

Työntekijä sanoo tietävänsä hyvin, että käytäntö on vastoin lakia ja että työntekijä on virkavastuussa päätöksistään. Häntä voidaan jopa epäillä rikoksesta, kuten kävi Pohjois-Karjalassa, kun äiti ja isäpuoli aiheuttivat 4-vuotiaan lapsen kuoleman.

Vaaleanpunaiseen vaatteeseen pukeutunut sosiaalityöntekijä Kaisa Huttunen katsoo puolilähikuvassa kameran ohi kaukaisuuteen, taustalla punertava käytävä.
Kaisa Huttunen on entinen Pohteen lastensuojelun työntekijä. Kuva: Janne Körkkö / Yle

Pohde ja työntekijät erimielisiä

Pohteen perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajan Leena Mämmi-Laukan mukaan asiakasohjausryhmät eivät ole tehneet sosiaalityöntekijöille kuuluvia päätöksiä, vaikka osa työntekijöistä on näin luullut.

– Meillä on ollut yhdellä alueella tilanne, että esihenkilöt ovat ohjeistaneet väärin tai on ollut väärinkäsityksiä.

Sosiaalialan työntekijöitä edustavan Talentian hallituksen jäsen Harri Ojanperä ihmettelee, miten on mahdollista, että väärinkäsitys on jatkunut näin pitkään.

Ojanperä teki aso-ryhmästä työnantajalle epäkohtailmoituksen lokakuussa 2023, koska työntekijät eivät itse uskaltaneet tehdä ilmoitusta. Hän on myös Pohteen Jukon varapääluottamusmies.

Mämmi-Laukan mukaan ei ole mahdollista, että sosiaalityöntekijä olisi joutunut tekemään päätöksen vastoin tahtoaan ja joutunut siitä oikeuteen myöhemmin.

– Ei tällaista tilannetta synny. Sosiaalityöntekijällä on aina virkavastuu päätöksistä eikä asiakasohjausryhmä tee päätöksiä.

Pohde on jo vuonna 2023 esittänyt Kalevassa, että ryhmät nimenomaan auttavat työntekijöitä löytämään sopivia palveluita.

Ojanperä sanoo, että joissakin palveluissa ryhmiä on ehkä käytetty näin, mutta todellisuudessa ryhmät ovat usein käyttäneet myös päätösvaltaa.

Hänen tiedossaan on tapauksia, joissa aso-ryhmä ei ole hyväksynyt sosiaalityöntekijän asiakkaalle ehdottamia palveluita.

– Minulle tulevat tapaukset ovat varmasti vain jäävuoren huippu.

Työntekijä: Kentälläkin osataan katsoa kustannuksia

Ylen haastattelema sosiaalityöntekijä sanoo työntekijöiden ymmärtävän, että palveluita pitää myöntää aiempaa tiukemmin kriteerein, koska rahaa ei ole.

– Mutta perheen tilanne pitää tuntea. Ei voi olla niin, että arvion tekee ryhmä, joka ei loppupeleissä tunne perhettä ollenkaan ja tekee päätökset kategorisesti.

Eniten hän on huolissaan siitä, että aso-ryhmien myötä perhepalvelujen saaminen on vaikuttanut muuttuvan yhä vaikeammaksi.

Se on näkynyt siinä, että hänen asiakkaakseen lastensuojeluun on tullut perheitä, jotka mahdollisesti olisivat hyötyneet jo aiemmin saaduista ennaltaehkäisevistä palveluista.

– On ollut tilanteita, joissa perhe ei välttämättä olisi koskaan päätynyt meidän asiakkaaksemme lastensuojeluun, jos he olisivat saaneet palveluita jo aiemmin eikä tilanne olisi kriisiytynyt.

Työntekijöiden mukaan Pohde ei ole halunnut keskustella

Varapääluottamusmies Ojanperä sanoo käyneensä Pohteen kanssa joitain keskusteluja asiakasohjausryhmästä sen jälkeen, kun se tuli käyttöön vuonna 2023.

– Työnantaja on ollut hyvin haluton edes luottamusmiehen kanssa keskustelemaan aiheesta.

Myös Sosiaalityöntekijäin liiton Kaisa Huttunen sanoo, ettei Pohde ole halunnut käydä työntekijöiden kanssa minkäänlaista keskustelua aso-ryhmistä.

Kaisa Huttunen kertoo videolla, miten hän pelkää lastensuojelun asiakkailleen tapahtuvan jotain kamalaa, koska hän ei ehdi tehdä työtään hyvin. Video on julkaistu huhtikuussa 2024.

Osa Ylen tavoittamista työntekijöistä sanoi, että työntekijöiden keskuudessa on käsitys, että aso-ryhmiä kritisoineiden on vaikea saada töitä Pohteelta, vaikka alalla on työvoimapula.

Pohteen perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajan mielestä työntekijöiden ei tarvitse pelätä aso-ryhmien kritisoimista.

Ylen haastattelema työntekijä kertoo, että Pohteelta ei ole avin päätöksen jälkeenkään tullut ohjeistusta, että aso-ryhmän päätöstä ei tarvitse noudattaa.

Työntekijät ovat kuitenkin saaneet ohjeen, että asiakkaalle lähteviin päätöksiin voi jatkossa kirjata, jos asiakasohjausryhmä on käsitellyt tapausta. Aiemmin ei saanut.

Mämmi-Laukan mukaan aso-ryhmien päätösvallasta on keskusteltu ja aiotaan keskustella lisää kaikkien työntekijöiden kanssa.

Onko sinulla lisää tietoa aiheesta? Voit olla yhteydessä jutun toimittajaan: anna.polo@yle.fi.