Perussuomalaiset menettivät kaakon kaupungeissa yli puolet valtuutetuistaan – äänestäjät kertovat, mikä mätti

Yle tapasi äänestäjiä Kouvolan Voikkaalla, joka on ollut perussuomalaisille perinteisesti vahva alue.

Perussuomalaisten vaalitappio näkyy myös puolueelle perinteisesti vahvoilla kannatusalueilla. Voikkaalaisten mielestä syitä pudotukseen on useita.
  • Riitta Väisänen
  • Maija Tuunila

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Perussuomalaisten valtuutettujen määrä vähenee roimasti Kaakkois-Suomen kaupungeissa. Syynä on kannatuksen romahdus kuntavaaleissa.

Kouvolassa, Kotkassa, Haminassa, Lappeenrannassa sekä Imatralla on ensi vaalikaudella yhteensä 21 perussuomalaisten valtuutettua. Edellisissä kuntavaaleissa valtuustoihin äänestettiin 50 perussuomalaisten ehdokasta.

Perussuomalaisten vaalitappio näkyy myös puolueelle perinteisesti vahvoilla kannatusalueilla. Esimerkiksi Kouvolan Voikkaalla kannatus laski lähes 20 prosenttia.

Ylen tapaamien voikkaalaisten mielestä syitä pudotukseen on useita.

– Minusta he ovat takinkääntäjiä. Lupaavat, mutta eivät pidä lupauksiaan, sanoo Mira Westerlund.

Mira Westerlund Voikkaalla Kouvolassa.
Mira Westerlund arvioi syitä perussuomalaisten kannatukseen putoamiseen. Kuva: Antro Valo / Yle

Kaino Lindströmin mielestä yksi syy on vaalimainosten repiminen.

– Jos joku vanhus ei näe sitä mitä äänestäisi, niin ei hän mene edes äänestämään.

Lindström on perussuomalaisia ja Sinistä tulevaisuutta edustaneen kansanedustajan ja työministeri Jari Lindströmin isä.

Kaino Lindström Kouvolan Voikkaalla.
Kaino Lindström arvioi, että vaalimainosten repimisellä oli osuutensa perussuomalaisten kannatuksen laskuun. Kuva: Antro Valo / Yle

Pentti Halonen jätti äänestämättä laiskuuden takia.

– Ei ehtinyt, ei jaksanut, eikä kiinnostanut. Ne eivät ole olleet tarpeeksi esillä.

Pentti Halonen Kahvio Mokassa Voikkaalla Kouvolassa.
Pentti Halonen jätti äänestämättä kokonaan. Kuva: Antro Valo / Yle

Grafiikka näyttää, miten perussuomalaisten kannatus muuttui viime kuntavaaleihin verrattuna.

Kansanedustajien äänimäärät laskivat

Kouvolassa perussuomalaisia valtuutettuja on tulevalla vaalikaudella kuusi.

Heistä yksi on kansanedustaja Sheikki Laakso. Hän sai kuntavaaleissa noin 1 400 ääntä vähemmän kuin neljä vuotta sitten.

– Romahdus on niin kova, että olen tehnyt jotain väärin. Siitä ei ole kahta sanaa, Laakso sanoo.

Sheikki Laakso entisen Kuusankosken kaupungintalon kokoussalissa.
Kansanedustaja Sheikki Laakson (ps.) henkilökohtainen äänimäärä romahti kuntavaaleissa. Kuva: Antro Valo / Yle

Äänimäärät ovat tippuneet muillakin perussuomalaisten kansanedustajilla.

Syytä kansanedustajien henkilökohtaisten äänimäärien ja puolueen kannatuksen putoamiselle voi Laakson mukaan hakea valtion säästöistä, joita perussuomalaiset on hallituspuolueena toteuttamassa.

– Me emme ole saaneet sitä asiaa ymmärrettävälle tasolle. Emme me näitä kiusallamme tee vaan kannamme vastuuta ja yritämme pelastaa Suomen talouden.

Valtakunnan politiikka on voinut Laakson mukaan haudata alleen asiat, joita perussuomalaiset ovat olleet paikallisesti edistämässä. Kouvolasta hän nostaa esimerkeiksi valtatie 15:n remonttirahat sekä Ratamokeskuksen yöpäivystyksen säilymisen.

Äänestäjät eivät liikkeellä

Lappeenrannassa perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä uusi paikkansa. Hän sai noin 600 ääntä vähemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa.

Kansanedustaja Jani Mäkelä seisoo ulkona talvisessa Joutsenossa, yllään tumma takki. Taustalla näkyy lumisia puita ja Myrsky-patsas.
Jani Mäkelän (ps.) mukaan puolueen kannattajat eivät lähteneet kuntavaaleissa liikkeelle. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Mäkelä ei osoita yhtä tiettyä asiaa puolueen kannatuksen laskuun, mutta arvioi sen johtuvan muun muassa hallituspolitiikasta.

– Totta kai paikallisestikin voi aina katsoa peiliin, että onko politiikassa onnistuttu.

Mäkelä arvioi myös, että osa puolueen kannattajista jätti näissä vaaleissa äänestämättä.

– Meidän poliittisten vastustajien kannattajat sisuuntuivat uurnille äänestämään omiaan, mutta omat kannattajat eivät lähteneet liikkeelle.

Mäkelän mukaan puolueen on syytä selvittää syitä omien kannattajien käyttäytymiseen ja alkaa toimiin asian korjaamiseksi.

Lue lisää: SDP:lle vaalivoitto, perussuomalaiset iso häviäjä Kotkassa – Eerola: ”Syy on minun”