Jyväskylän Palokassa on tullut ilmi epäilty henkirikos.
Poliisin mukaan rikos on tapahtunut yksityisasunnossa viime viikonloppuna Palokan Nuutissa. Uhri on 1990-luvulla syntynyt mies.
Teosta epäiltynä on otettu kiinni 1990-luvulla syntynyt nainen sekä 2000-luvulla syntynyt mies. Epäillyt ja uhri ovat tunteneet toisensa ennalta.
Poliisi sai tiedon tapahtuneesta sunnuntai-iltana, kun sivullinen henkilö ilmoitti havainnoistaan luhtitalon pihassa.
Poliisi toteaa tiedotteessaan, että julkisuudessa on ollut esillä paikalta mahdollisesti kuuluneet laukaukset, mutta nyt tutkittavaan henkirikokseen ei toistaiseksi epäillä liittyvän ampumista. Poliisi ei kommentoi tekotapaa tarkemmin tutkinnallisista syistä.
Poliisi pyytää tapaukseen mahdollisesti liittyviä havaintoja osoitteeseen vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi. Sähköpostin voi otsikoida ”Jyväskylän Nuutti”.