Verkkojätti Amazon ostaa kaiken sähkön pohjalaiskuntiin nousevista 700 miljoonan euron tuulipuistoista

Amazon on solminut pitkän sähkönostosopimuksen rakenteilla olevien tuulipuistojen kanssa. Yritys kompensoi kokonaispäästöjään tukemalla tuulivoimarakentamista.

Rajamäenkylän tuulivoimapuistoon Karijoen ja Isojoen alueelle rakentuu 54 tuulivoimalaa, joiden rakentaminen on jo aloitettu.
Maansiirtotyöt Rajamäenkylän ja Halsuan tuulivoimapuistoissa ovat jo alkaneet. Vuonna 2028 puistot tuottavat ensimmäiset megawattinsa Amazonille. Arkistokuva. Kuva: Pasi Takkunen / Yle
  • Ari Vihanta

Yhdysvaltalainen verkkokauppajätti Amazon kertoo ostavansa Karijoella ja Isojoella sijaitsevan Rajamäenkylän sekä Halsuan tuulipuistojen tuottaman sähkön.

Amazon kertoo kompensoivansa tuulivoimainvestoinnillaan kokonaispäästöjään.

Yhtiön mukaan tämä ei tarkoita sitä, että se suunnittelisi datakeskuksen rakentamista Suomeen.

Energiayhtiö OX2 kertoi viime viikolla investoivansa 700 miljoonaa euroa tuulipuistoihin. Niiden nimellisteho on 472 megawattia.

Puistot pysyvät OX2:n omistuksessa, mutta Amazon on tehnyt pitkän sähkönhankintasopimuksen tuulipuistojen kanssa.

Kansainväliset suuryhtiöt ovat aiemminkin tehneet suomalaisten tuulivoimapuistojen kanssa pitkiä sähkönhankintasopimuksia. Esimerkiksi vielä hetken aikaa maan suurimman tuulivoimapuiston titteliä pitävä Kannuksen Mutkalampi kertoi jo vuonna 2019 sähkösopimuksestaan Googlen kanssa.

Tähtäimessä hiilineutraalius

Amazonilla on ennestään Suomessa sopimukset yhdeksän muun tuulipuiston kanssa. Kahden uuden tuulipuiston myötä sillä on sopimukset 772 megawatin tuotannosta.

Amazonilla on konesaleja Ruotsissa ja siellä se omistaa myös sähköntuotantoa vajaan 800 megawatin edestä.

Amazon pyrkii hiilineutraaliksi kaikissa toiminnoissaan vuoteen 2040 mennessä, kaikki sen Euroopan konesalit pyörivät jo uusiutuvalla energialla.

OX2:n tekemä rakennuspäätös Rajamäenkylän ja Halsuan tuulipuistoista on suurin Pohjoismaissa tehty uusiutuvan energian investointi vuoden 2022 jälkeen.