Itä-Suomen hovioikeus päätti vapauttaa lapsi­perheen Lappeenrannan Joutsenon säilöönotto­yksiköstä

Nigerialaisnaisen ja tämän pienten lasten pitäminen säilöönottoyksikössä lähes parin kuukauden ajan oli poikkeuksellista.

Säilöönottoyksikkö -kyltti.
Oli poikkeuksellista, että Italiasta paennut perhe joutui Joutsenon säilöönottoyksikköön lähes kahdeksi kuukaudeksi. Kuva: Kalle Purhonen / Yle
  • Tanja Hannus

Itä-Suomen hovioikeus on päättänyt vapauttaa Lappeenrannan Joutsenon säilöönottoyksikössä lähes kaksi kuukautta olleen nigerialaisnaisen ja tämän 2- ja 6-vuotiaat lapset.

Hovioikeus kumosi näin Etelä-Karjalan käräjäoikeuden säilöönottopäätökset.

Vapauttaminen tarkoittaa sitä, että poliisi on vapauttanut perheen odottamaan asian jatkokäsittelyä Joutsenon avoimessa vastaanottokeskuksessa.

Hovioikeuden mukaan lasten säilössä pitämisen edellytykset jatkossa eivät täyttyneet erityisesti siksi, että säilöönotto oli kestänyt jo lähes kahdeksan viikkoa. Äidin säilöönotto olisi ollut myös pienten lasten edun vastaista, sillä he olisivat joutuneet olemaan erossa äidistään.

Joutsenon vastaanottokeskus.
Joutsenon säilöönottoyksikkö on ollut lapsiperheelle rankka koettelemus, josta he ovat kertoneet jo aiemmin Ylelle. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Uusi turvapaikkahakemus

Nigeriasta Italiaan paremman elämän toivossa saapunut 27-vuotias nainen joutui seksityöhön. Vuosi sitten hän pakeni Suomeen väkivaltaista miestään. Naisen turvapaikkahakemusta ei otettu Suomessa tutkittavaksi ja hän sai kielteisen päätöksen oleskelulupahakemukseen. Syynä oli se, että hänellä oli jo Italiassa turvapaikkaan perustuva oleskelupa.

Ensimmäisessä hakemuksessa nainen ei vielä kertonut olevansa ihmiskaupan uhri.

Perhe on tehnyt myös uuden turvapaikkahakemuksen, mutta sen käsittely on vielä kesken Maahanmuuttovirastossa.

Perheen avustaja, asianajaja Emmi Wehka-aho uskoo, että Migri ratkaisee parissa viikossa sen, otetaanko toinen turvapaikkahakemus käsittelyyn vai ei.

– Päätös on odotettavissa lähiviikkoina. Samalla lasten tilanteen selvittely jatkuu, Wehka-aho kertoo.

Ilmoittauduttava kaksi kertaa päivässä

Perhe asuu nyt Joutsenon avoimessa vastaanottokeskuksessa. Poliisi on määrännyt, että heidän pitää ilmoittautua kaksi kertaa päivässä nimenomaan Joutsenon vastaanottokeskukseen. Käytännössä perhe on sidottu Joutsenoon, vaikka perhe on asunut aiemmin Porissa.

– Olen tyytyväinen hovioikeuden päätökseen, jossa asiaa katsottiin lasten näkökulmasta. Ilmoittautumisvelvollisuus on sen sijaan kohtuuton, toteaa Wehka-aho.

Wehka-aho tekee ilmoittautumisvelvollisuudesta valituksen hallinto-oikeudelle ja vaatii sen täytäntöönpanon kiireellistä kieltämistä.

Perheellä olisi toive jäädä Suomeen ja nimenomaan Poriin, jossa heillä on oma arjen turvaverkko.

Naisen ja lasten pitäminen Joutsenon säilöönottoyksikössä lähes parin kuukauden ajan oli poikkeuksellista. Lain mukaan lapsen säilöönotto tulee kysymykseen vain, mikäli sitä pidetään viimesijaisena välttämättömänä keinona, ja säilöönoton pitäisi olla mahdollisimman lyhytkestoista.

Perhe on kokenut säilöönottoyksikössä asumisen raskaaksi.

Katso, miten afrikkalaisnaiset päätyvät ihmiskaupan uhreina Suomeen: