Kotka saisi ostaa historiallisen Kyminlinnan yhdellä eurolla

Kotkan kaupunki ja Senaatti käsittelevät kauppaa päätöksenteossa huhti-toukokuun aikana.

Ilmakuvaa Kyminlinnansta ja kesäteatterista.
Arkistokuva. Kuva: Kalle Purhonen / Yle
  • Mari Siltanen

Valtionyhtiö Senaatti-kiinteistöt on valmis myymään Kyminlinnan Kotkan kaupungille yhdellä eurolla. Kaupungin on järkevää varautua käyttämään vuosittain vähintään 200 000 euroa alueen ylläpitoon.

1700- ja 1800-luvuilla rakennettu Kyminlinna on ollut suljettuna vuodesta 2005. Sitä ennen alue oli sotilaskäytössä.

Senaatin kiinteistökehityspäällikkö Elias Rainion mukaan valtiolla ei ole rahaa alueen kunnostamiseen matkailukäyttöä varten. Sen sijaan Kotkan kaupunki aikoo avata alueen asteittain yleisölle.

Kotkan kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Hannosen mukaan Kyminlinna on erottamaton osa Kotkan syntytarinaa ja historiaa. Julkinen omistus takaa Hannosen mukaan historiallisen arvon säilymisen.

Kaupungilla ei ole rahaa muurien kokonaisvaltaiseen kunnostamiseen

Senaatin arvion mukaan linnoituksen aluetta on korjattava, jotta se olisi turvallinen. Muureissa ja kasemateissa eli holvatuissa tiloissa on laajoilla alueilla kohtia, joissa on sortumisvaara. Alueella on myös useita paikkoja, joihin voi pudota.

Kaupunki aikoo panna alueeseen rahaa vähitellen. Aluksi se kunnostaisi linnoituksen ulkopuolella olevia virkistysreittejä. Seuraavissa vaiheissa työt etenisivät muureille ja vähitellen myös linnoituksen sisäosiin.

Kaupungillakaan ei ole rahaa korjata muureja kokonaisvaltaisesti, joten aluetta voi käyttää vain muissa osissa turvallisesti.

Kotkan kaupunki ja Senaatti käsittelevät kauppaa päätöksenteossa huhti-toukokuun aikana.

Korjaus 9.4.2025 klo 16.07 Kunnostusrahan varaaminen ei ole kaupan ehto. Kaupungin on vaan järkevää varata noin 200 000 euroa vuodessa ylläpitoon.