Kova ja puuskainen tuuli piiskaa Keski-Suomea – puu kaatui auton päälle Jyväskylässä ja sähkölinjalle Korpilahdella

Ilmatieteen laitoksen mukaan pohjoisen ja luoteen välinen tuuli on tänään Keski-Suomessa voimakasta.

Kaatunut puu tiellä.
Jyväskylän ja Muuramen Isolahden välillä kaatunut puu kiskoi puhelinlinjan mukanaan tielle. Kuva: Riikka Niutanen / Yle
  • Heli Kaski

Kova ja puuskainen tuuli on kaatanut tänään Keski-Suomessa puita ja katkonut paikoin sähköjä.

Päivystävä palomestari Leevi Hetekorpi Keski-Suomen pelastuslaitokselta kertoo, että tielle kaatuneet puut haittasivat liikennettä aamulla ja aamupäivällä ainakin Multian Töysänperällä ja Pihtiputaan Pyhäsalmentiellä.

Päivän mittaan tuulituhoja on tullut lisää. Esimerkiksi Korpilahdelta on raivattu sähkölinjalle kaatunut puu ja Jyväskylän Keljonkadulta auton päälle kaatunut puu.

– Parkkipaikalla ollut maastoauto säilyi ajokuntoisena, mutta naarmuja tuli. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa, kertoo Hetekorpi.

Lisäksi puita on kaatunut muun muassa Jyväskylän rantaraitilla ja Jyväskylän ja Muuramen Isolahden välillä Ronsuntaipaleentiellä. Ronsuntaipaleentielle kaatunut puu kiskoi mukanaan puhelinlinjan.

Hetekorpi kertoo, että pelastuslaitos kävi poistamassa puun ja puhelinlinjan tieltä.

Tuulessa kaatuneita puita rantaraitilla Jyväskylässä.
Pelastuslaitos kävi raivaamassa Jyväskylän rantaraitille kaatuneen puun. Kuva: Timo Hytönen / Yle

Sähköttömiä talouksia on energiateollisuuden sähkökatkokartan perustella ollut ainakin Viitasaarella, Toivakassa, Saarijärvellä, Keuruulla, Jämsässä ja Jyväskylässä

Ilmatieteen laitoksen mukaan Luhangassa tuuli on puhaltanut keskiviikkona hetkellisesti 21 metriä sekunnissa ja Jyväskylän lentoasemalla yli 17 metriä sekunnissa.

Ilmatieteen laitoksen maa-alueille antama tuulivaroitus on voimassa Keski-Suomessa puoleen yöhän asti. Pohjoisen ja luoteen välinen tuuli on varoituksen mukaan voimakasta, tuulen nopeus puuskissa voi olla 20 metriä sekunnissa.

Muokattu 9.4.2025 kello 18.49: Muokattu juttua kauttaaltaan uusilla tiedoilla.