Suomen viimeinen Tiimari sulkee ovensa. Kouvolan keskustan kauppakeskuksessa sijaitseva Tiimari menee lopullisesti kiinni huhtikuun lopussa.
– Ai saakeli, sanoo Tiimari-fani Teemu Keisteri, kun kuulee loppuunmyynnistä.
Windows95man-taiteilijanimellä esiintyvä Keisteri kävi Kouvolan Tiimarissa viimeksi keikkareissullaan ja teki siitä videon Tiktokiin. Tiimari on Keisterille osa hänen lapsuuttaan Espoossa. Tiimari oli tärkeä paikka, jossa piti käydä.
Kouvolan Tiimarissa hän tavoitti ensimmäisellä ja todennäköisesti viimeisellä käynnillään jotain oman lapsuutensa tunnelmasta.
– Se oli yllättävän hyvä.
Kavereiden kanssa koulun jälkeen
Imatralaiselle Erkki Rytköselle Kouvolan Tiimari on tuttu. Siellä piti käydä mielenkiinnosta ystävien kanssa noin vuosi sitten, vaikka mitään ei tarttunut mukaan.
Lapsuutensa ja nuoruutensa aikaista Tiimaria Imatralta Rytkönen muistelee lämmöllä. Hän kävi siellä aina kavereidensa kanssa koulun jälkeen.
– Joskus vain teki mieli mennä katsomaan niitä tuotteita, Rytkönen sanoo.
Viimeisen Tiimarin lakkauttaminen tuntuu hänestä pahalta.
– Aikakauden päätös tuntuu vähän traagiselta.
Tavaroiden hiplaaminen kiinnosti
Ylen Tiimari-muistoista kertovassa jutussa osa kauppaa muistelleista sanoi käyneensä hipelöimässä kaikkea kivaa krääsää. Niin tarrat kuin pienet koristeet vetosivat.
Keisterikin meni 90-luvulla Tiimariin hypistelemään hienoja tavaroita. Tiimariin meneminen oli oma juttunsa, varsinkin ennen koulun alkua.
– En saa mitään fiilistä noista nykykaupoista Normalista ja Tigerista. Ei siellä ole semmoisia urheiluautopenaaleja, mistä aukeaa kaikki sivuluukut ja hajukumiosastoa ja tupsukyniä, Keisteri sanoo.
Kouvolan Tiimarin yrittäjä Petri Rantanen ei halunnut kommentoida asiaa Ylelle.