Porin kaupunki on laatimassa suunnitelmaa Pori Energia-kaupasta saatujen rahojen sijoittamisesta. Kaupunki myi 49 prosentin vähemmistöosuuden yhtiöstä ruotsalaiselle Polhem Infralle tammikuussa.
Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina esitystä, jonka mukaan 360 miljoonan euron rahapotti jaettaisiin neljään osaan.
Kaupunki aikoo kilpailuttaa kolme varainhoitajaa, jotka saisivat kukin noin sadan miljoonan euron potin sijoitettavaksi. Jäljelle jäävää 60 miljoonan euron sijoittamista hallinnoisi Porin kaupunki. Kaupungilla olisi mahdollisuus halutessaan vaikuttaa myös varainhoitajien tekemiin sijoitusratkaisuihin.
Pori tavoittelee sijoituksilla 6 – 8 prosentin keskimääräistä tuottoa. Kaupungin kassaan halutaan tulouttaa vuosittain noin 15 miljoonaa euroa. Osa tuotoista jätettäisiin lisäämään sijoitusten arvoa.
Isoja riskejä vältetään
Porin kaupunki sanoo, että sijoitussuunnitelma on tehty riskit minimoiden ja turvallisuushakuisuus edellä, kuitenkin tuotot mahdollistaen.
Sijoituskohteita ovat osakkeet, korkosijoitukset ja rahastot sekä vaihtoehtoiset sijoitukset.
Sijoituskohteiden ja varainhoitajien valinnassa Pori aikoo käyttää tunnettuja ja hyvämaineisia toimijoita, jotka ovat riittävän suuria ja vakavaraisia.
Kaupunki haluaa, että varainhoitajat tekevät sijoituksista riskien arvioinnin vähintään kerran vuodessa. Lisäksi sijoitusten seuranta ja jatkuva raportointi ovat kaupungin mielestä keskeisiä asioita riskienhallinnassa.
– Kaupunki sitoutuu tekemään sijoitukset fiksusti, vastuullisesti ja hyvin. Samalla varmistetaan, että kaupungin taloudelliset tavoitteet saavutetaan pitkällä aikavälillä, sanoo talous- ja hallintojohtaja Tuomas Hatanpää Porin kaupungin tiedotteessa.
Kaupunki sijoittaa itse 60 miljoonaa vaihtoehtoisiin kohteisiin
Porin suunnitelma on kilpailuttaa varainhoitajat, joista kolme saa noin sadan miljoonan euron potin sijoitettavaksi. Loput eli 60 miljoonaa euroa jäisivät kaupungin hallinnoitavaksi.
Sijoitussuunnitelman mukaan Pori painottaisi niin sanottuja vaihtoehtoisia sijoituskohteita.
Ne poikkeavat perinteisistä osake- ja korkosijoituksista ja olisivat esimerkiksi kiinteistöjä, pääomasijoituksia, infrastruktuurihankkeita, raaka-aineita ja hedge-rahastoja.
Näiden sijoitusten tuotto-odotukset ja riskit voivat kaupungin mukaan vaihdella merkittävästi.