Joensuun kaupungin maamerkki, torin laidalla seisova entinen kaupungintalo sai keskiviikkona uuden nimen. Kaupunki tiedotti aamupäivällä, että entinen kaupungintalo tunnetaan jatkossa nimellä Eliel. Nimellä kunnioitetaan talon suunnittelijaa, arkkitehti Eliel Saarista.
Keskiviikon mediatilaisuudessa kerrottiin, että uudella nimellä on kaupungin siunaus.
– Me saimme joulukuussa kaupunginhallitukselta sinetin tälle uudelle nimelle ja museo Elielin nimelle, kertoi Joensuun kulttuurijohtaja Katriina Leppänen.
Alla olevalla videolla kulttuurijohtaja kertoo, miksi uusi nimi sopii vanhalle kaupungintalolle.
Seuraava käänne nähtiin jo iltapäivällä, kun Joensuun kaupunki lähetti medialle uuden tiedotteen. Se oli otsikoitu ”Joensuun kaupungintalo tunnetaan jatkossa myös Elielinä”. Otsikko ja myös-sanan käyttö viittasivat siihen, ettei kaupungintalo vaihtanutkaan täysin nimeään.
Siunausta uudelle nimelle ei olekaan
Tänään torstaina Joensuun kaupunki tiedotti, että kaupungintalon virallinen nimi säilyy ennallaan. Joensuun sivistys- ja hyvinvointijohtajan Jani Kaasisen mukaan nimen käytöstä on syntynyt sekaannusta. Vanhan kaupungintalo-nimen käytöstä ei haluta luopua.
– Tärkeintä on, että kaupungintalo säilyy edelleen puheissa. Toivon, että joensuulaiset puhuvat edelleen kaupungintalosta.
Uuden linjauksen mukaan uutta Eliel-nimeä käytetään rakennuksen markkinoinnissa, mutta virallisesti nimi säilyy kaupungintalona.
Virallista nimeä käytetään Kaasisen mukaan muun muassa kaupungin omassa päätöksenteossa. Torstaina lähetetyn tiedotteen tarvetta sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kaasinen perustelee ”ilman puhdistamisella”.
Kaasisen mukaan kaupunki ei ole antanut siunausta uudelle nimelle. Asiasta on hänen mukaansa keskusteltu, mutta asiasta ei ole tehty päätöksiä.
– Keskusteltu on paljon kaupungin sisällä ja yhteinen tahtotila on ollut, että kaupungintalosta puhutaan jatkossakin kaupungintalona.