Jo 7 000 kolmasluokkalaista on osallistunut musiikkispektaakkeliin Hämeenlinnassa

Kolmasluokkalaisten kuorokonsertit ovat joka vuosi osa lasten ja nuorten Kulttuuripolkua.

Jukolan koulun 3A:n Elli Koivistosta ja Bea Silventoisesta sekä Topias Heinosesta, Jooa Kalliosta ja Olli Lindqvististä kuorokonsertissa mukana oleminen oli jännittävää.
  • Tiina Kokko

Kulttuuripolku-idean mukaan jokaisella lapsella on oikeus kulttuurielämyksiin ja itseilmaisuun. Nyt piti keksiä hämeenlinnalaisille kolmasluokkalaisille jotain, mikä liittyisi musiikkiin.

Kaikki sai alkunsa kahvipöytäkeskustelusta.

Kulttuurikeskus ARXissa työskentelevä Taina Maria Savimäki kertoi asiasta miehelleen, kuoropedagogi ja -johtaja Ismo Savimäelle. Idea kuorokonsertista syntyi heti. Teemaksi tuli Jean Sibelius, olihan vuosi 2015 Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuosi.

Kymmenen vuotta myöhemmin noin 7 000 hämeenlinnalaista kolmasluokkalaista on osallistunut ARXin tuottamaan Poika joka katseli puiden latvoja -kuorokonserttiin.

Takaapäin kuvattu yleisö osoittaa suosiotaan seisaallaan esiintymislavalla seisoville tanssijoille ja soittajille.
Vanaja-saliin mahtuu valkopaitaisten kolmasluokkalaisten lisäksi myös yleisöä. Hämeenlinnassa konsertti on aina loppuunmyyty. Kuva: Tiina Kokko / Yle

Lapset laulavat itse suurkuorossa muun muassa Sibeliuksen säveltämiä lauluja. Sibelius-opiston orkesterit ja tanssijat täydentävät konsertin täpötäydessä Verkatehtaan Vanaja-salissa.

Myös Lilli Koivula ja Joona Turunen osallistuivat alakouluikäisinä kuorokonserttiin. Sen jälkeen he ovat olleet mukana konsertissa jo useamman vuoden Sibelius-opiston kautta: Lilli tanssii ja Joona soittaa viulua.

He kertovat videolla, millainen merkitys kuorotapahtumalla on nuorille.

Kuorokonsertti-konseptia on hyödynnetty myös Hämeenlinnan naapurikunnissa Hattulassa ja Janakkalassa.

Konsertti jää lasten mieleen

Ismo Savimäki käy ennen keväistä konserttia jokaisessa hämeenlinnalaisessa alakoulussa harjoittelemassa kolmasluokkalaisten kanssa lauluja ja esiintymistä konsertissa.

Savimäellä on taito saada lapset innostumaan, vaikka laulaminen ei olisi aiemmin kiinnostanut.

– Auttaa ehkä asiaa, kun ei ole itsekään koskaan ihan aikuistunut. Tykkään kovasti tuon ikäisten maailmasta, missä mielikuvitus jyllää ja missä on aika absurdejakin juttuja.

Videolla Savimäki kertoo, mitä hän on huomannut matkan varrella, kun on laulattanut lapsia konserttia varten.

Tänä vuonna suurkuorossa oli noin 600 lasta. Parhaimpina vuosina satakunta enemmän.

Savimäki uskoo, että kuorokonsertti merkitsee lapsille paljon. Kun kuoropedagogi myöhemmin näkee lapsia kaupungilla, he tulevat juttelemaan ja kertomaan konsertista.

– Jos tuossa ikävaiheessa saa kokea jotain aika hienoa, jota joutuu itse tekemään ja myös onnistuu siinä, niin ainakin lasten puheista päätellen tämä on vaikuttava juttu.