Fintraffic: Pääsiäisliikenteen vilkkaimmaksi päiväksi odotetaan kiirastorstaita

  • Elise Aaltonen

Pääsiäisen menoliikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstaina kello 13–19, käy ilmi Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteista.

Liikennettä on runsaasti myös pitkäperjantaina kello 9–14. Pohjoisessa myöhemminkin.

Jonoutumista esiintyy etenkin pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä sekä valtateillä 4, 5 ja 9.

Paluuliikenne taas alkaa kasvaa jo sunnuntai-iltapäivällä 20. huhtikuuta.

Fintraffic muistuttaa, että kiirehtiminen ja turhat ohitukset eivät nopeuta perille pääsyä vaan lisäävät riskitilanteita. Jonoutumisesta huolimatta turvavälit on hyvä pitää kohdallaan.

Myös vaihtelevaan kevätsäähän ja paikoin huonokuntoisiin teihin on hyvä varautua. Aurinkolasitkin ovat hyvä lisä, jos kevätaurinko porottaa.