Oulussa torinrannan alueen veneilypalvelut paranevat – suunnitteilla suurehko venesatama ja paikka risteilijälle

Kiikelinsaaren eteläpuolelle suunniteltu satama-alue vaatii veneväylän ja nykyisten laitureiden muuttamista.

Kiikeli kuvattuna torin suunnasta
Oulussa Kiikelinsaarta kehitetään veneilijöiden tarpeita paremmin palvelevaksi. Kuva Kiikenlinsaaresta torin suunnasta kuvattuna. Kuva: Marko Väänänen / Yle
  • Hanna Holopainen

Oulussa Kiikelinsaaren eteläpuolelle suunnitellaan uutta venesatamaa. Satamaan tulisi uusi kotivenepaikka noin 60 veneelle.

Nykyiseen veneväylään tulee muutoksia, sitä syvennetään ja lisäksi tehdään uutta väylää.

Saaressa sijaitsevan Kiikelinlaiturin aluetta uudistetaan. Kolme nykyistä kelluvaa laituria uudistetaan kahdeksi nykyistä isommaksi veneiden kiinnittämistä varten.

Kiikelinsaaren pohjoispuolelle tehdään pienempiä laiturimuutoksia sinne kaavaillulle saunahankkeelle.

Myös Vänmanninsaareen on tulossa laituri esimerkiksi risteilijälle tai ravintolalaivalle. Se sijoittuisi Pikisaarta vastapäätä olevalle rannalle.

Karttakuvaan on merkitty Kiikelin ja Kauppatorin alueen venesatamat ja laituripaikat.
Kiikelin ja Kauppatorin ranta-alueelle on tulossa useita laituripaikkoja ja kaksi venesatamaa. Kuva: Paulus Markkula

Samoin laituria kaavaillaan myös pienveneille ja kanooteille, kirjaston ja hotellin väliin torin puolelle.

Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta asetti Meritullinaltaan laitureiden ympäristösuunnitelman nähtäville tämän viikon tiistaina.

Suunnitelmat voisivat toteutua vuosina 2025–2027.