Jyväskylän Kauppakadulla puolueet havittelevat vielä äänestäjiä alue- ja kuntavaaleissa.
– Täähän on tuhottu jo tämä maa, niin ei tässä ole oikein enää mitään tehtävissä, kommentoi eräs kadunkulkija vaaliteltoilla.
Kunta- ja aluevaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina, 13. huhtikuuta. Vaaleissa ehdolle asetetut käyvät viime hetken kampanjoitaan eri puolilla maata vielä tänään perjantaina ja huomenna lauantaina. Sunnuntaina, äänestyspäivänä, ei enää saa kampanjoida.
Kaikki äänestäjät eivät suhtaudu vaaleihin aivan yhtä pessimistisesti kuin Jyväskylässä. Helsingin Kampissa sijaitsevalla Narinkkatorilla vaaliteltoilla tunnelmoi myös ihmisiä, jotka ovat jo käyttäneet äänioikeuttaan.
SDP:n kuntavaaliehdokkaan Hilkka Ahteen mukaan Narinkkatori on jokseenkin epäkiitollinen paikka Helsingin ehdokkaalle, sillä siellä liikkuu myös paljon espoolaisia ja vantaalaisia. Lähiöissä sen sijaan on saanut aikaiseksi hyviä keskusteluja.
Kävimme kysymässä kolmessa kaupungissa eri puolilla maata, miten ehdokkaat ovat kampanjoinnissaan onnistuneet – vai ovatko ollenkaan onnistuneet saamaan viestiään perille.
Kajaanissa Rauni Forsberg on jo äänestänyt, Pekka Pajala aikoo käydä vasta vaalipäivänä.
Toimittaja Tuulia Thynellin juontamassa lähetyksessä käytiin tapaamassa äänestäjiä Jyväskylässä, Helsingissä ja Kajaanissa.
Eri puolilla maata puhuttavat erilaiset asiat. Esimerkiksi Jyväskylässä yksittäistä kiistakysymystä ei juuri nyt ole, mutta vaalikentillä on puhuttanut terveyspalveluiden saanti. Helsingissä puolestaan puhutaan autoilusta. Esillä ovat olleet mahdollinen polttomoottoriautoilta kielletty ympäristövyöhyke ja keskustan nastarengaskieltoalueet.
Koko lähetyksen voi katsoa alta.
Ylen kaikki vaalisisällöt löytyvät osoitteesta yle.fi/vaalit. Ylen vaalikone auttaa sinua tutustumaan alue- ja kuntavaaliehdokkaisiin.
Uutinen päivittyy.