Google miettii, kannattaako datakeskuksia rakentaa Suomeen: yhtiö arvioi Kajaanin ja Muhoksen hankkeet uudelleen

Hallitus aikoo korottaa datakeskusten sähköveroa 45-kertaiseksi nykyisestä. Google arvioi sen vuoksi uudelleen, mihin maihin datakeskuksia kannattaa rakentaa.

Google on ostanut Kajaanin Otanmäestä ja Muhokselta maata yhteensä 14 neliökilometriä.
  • Ville Kinnunen
  • Sanna Kähkönen

Google arvioi uudelleen, kannattaako sen rakentaa Suomeen uusia datakeskuksia.

Syy on Suomen hallituksen esitys poistaa datakeskusten sähköverotuki. Tuen poisto nostaisi datakeskusten maksaman sähköveron nykyisestä 0,05 sentistä kilowattitunnilta 2,24 senttiin kilowattitunnilta eli 45-kertaiseksi.

Datakeskusten veronkorotuksella valtio paikkaisi verovajetta, jonka aiheuttaa makeisten arvonlisäveron korotuksen peruminen. Siitä odotettiin vuodessa 83 miljoonan euron verotuloja.

Google arvioi nyt uudelleen, mihin maihin uusia datakeskuksia kannattaa suunnitella, kertoo yhtiön viestintäpäällikkö Michiel Sallaets Ylelle sähköpostilla.

Sallaetsin mukaan Google näkee Haminassa, Kajaanissa ja Muhoksella kasvun mahdollisuuksia.

Sähköveron mahdollinen korotus on kuitenkin hänen mukaansa poliittinen riski, joka tuo epävarmuutta toimintaan ja uusien datakeskusten suunnitteluun. Korkeampi sähkönhinta muuttaa datakeskusten toimintaedellytyksiä, hän sanoo.

– Toiminnan puitteet ja ennustettavuus ovat olennaisia asioita, kun vertaamme Suomea muihin maihin, joihin suunnittelemme mahdollisia tulevia datakeskusinvestointeja, kertoo Sallaets.

Hän muistuttaa, että Google ostaa Suomessa tuotettua tuulisähköä 445 megawattia ja on investoinut Haminaan muun muassa lämmöntuotantoon.

Nämä ovat hänen mukaansa osoitus yhtiön sitoutumisesta Suomeen, joka on tähän asti ollut vakaa maa sijoituksille.

Karttassa Googlelle myydyt tontit Muhoksella ja Kajaanin Otanmäessä.
Googlen datakeskusaikeet ovat Kajaanissa ja Muhoksella. Kuva: Leena Luotio / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap

Google: uskaltaako enää investoida?

Googlen aikeista kertoi ensimmäisenä yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen ict-alan etujärjestön Ficomin podcastissa.

Järvinen vastaa podcastissa kysymykseen, vaarantavatko aiotut veromuutokset Googlen suunnitelmat rakentaa suuret datakeskukset Kajaaniin ja Muhokselle.

– Suomen hallituksen suunnitelma sähköverosta laittaa investointilaskelmat ihan uuteen asentoon, Järvinen sanoo podcastissa.

Google kertoi viime vuoden syksyllä, että se on ostanut Kajaanista ja Muhokselta maata datakeskuksille 27 miljoonalla eurolla.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) piti kauppaa historiallisena.

Järvinen kertoo, että koska Google suunnittelee suuria datakeskuksia, myös mahdollisilla sähkönhinnan muutoksilla on suuret vaikutukset.

– Meidän pitää arvioida uudella tavalla, miten paljon uskallamme tänne investoida ja missäkin vaiheessa, koska kukaan ei halua toimia tällaisessa ennakoimattomassa ympäristössä, sanoo Järvinen.

Järvinen kertoo hallituksen aikeiden datakeskusten sähköveroluokan muuttamiseksi tulleen täytenä yllätyksenä. Hänen mukaansa Googlella oli aiemmin ollut hyvä keskusteluyhteys valtion eri hallinnonalojen kanssa.

Hallituksen esitys on lähtenyt lausuntokierrokselle 10. huhtikuuta.

Muokattu 13.4.2025 kello 19.22: Tarkennettu, että hallitus ehdottaa datakeskusten verotuen poistamista, mistä aiheutuisi datakeskusten maksaman sähköveron korotus. Aiemmin jutussa luki, että hallitus aikoo korottaa datakeskusten sähköveroa.