Suomen naispainin kuuden vuoden mitaliton putki sai jatkoa myös Bratislavan EM-kisoissa, kun Kuortaneen Kunnon kolmekymppinen Jenna Hemiä paini 57 kilon sarjassa viidenneksi. Uransa parhaaseen arvokisasuoritukseen ja Suomen joukkueen parhaaseen sijoitukseen kolmansissa kisoissaan yltänyt Hemiä taipui pronssiottelussa azerbaidzhanilaiselle Zhala Aliyevalle 3–10.
Suomalaisnaisten edellinen arvokisamitali on viisi vuotta sitten lopettaneen Petra Ollin EM-pronssi vuodelta 2019.
Hemiän painiurasta harvinaisen ja poikkeavan tekee se, että hänellä on kolme lasta, joista nuorin syntyi viime vuonna. Hemiä on kärsinyt lukuisista loukkaantumisista, hänen olkapäänsä on leikattu kaikkiaan neljästi ja viimeisimpänä Pariisin olympiaunelman tielle tuli polvivamma.
Tyttönimellään Hautala Hemiä oli mukana nuorten arvokisoissa jo yli kymmenen vuotta sitten, ja vuodet 2013–2017 hän piti kokonaan kisataukoa opiskellen sinä aikana itsensä sairaanhoitajaksi.
Radio Suomen Urheiluillassa viime viikolla vieraillut Hemiä on jaksanut uskoa unelmiinsa vaikeuksista huolimatta.
– Ehkä sekin on jotain pohjalaisuutta, ettei ollenkaan ymmärrä lopettaa, kun on jotain päättänyt. Palo ei ole loppunut missään vaiheessa, vaikka vähän joka väliin on tullut taukoja, Hemiä totesi.
– On jäänyt se ajatus, etten ole saanut ulosmitattua kaikkea sitä potentiaalia, joka mulla on. Sillä sitä varmaan jaksaa aina uurastaa ja yrittää.
Rentous löytynyt levon kautta
Alkuvuodesta ennen EM-kisoja Hemiä onnistui hyvin turnauksissa Ranskassa ja Kroatiassa. Nizzan Grand Prix -turnauksesta tuliaisena oli pronssimitali.
Hän on saanut nyt painia terveenä ja ymmärtänyt levon merkityksen.
– Olen harjoitellut nyt vähemmän kuin koskaan ennen. Vuosia olen painanut liian kovaa, ja se on ollut ongelma, etten ole osannut keventää. Sitä on nyt pyritty muuttamaan, ja se on selvästi toiminut.
– On siitä moni voinut tässä vuosien varrella jo sanoakin. Pohjalainen kun on, eikä mitään usko, monta kertaa pitää yrittää, ennen kuin oppii.
Loukkaantumiset ovat jättäneet jälkensä, ja painityyliä on etenkin olkapäävammojen takia pitänyt muuttaa.
– Tiettyihin asentoihin olkapäitä ei kärsi laittaa, muuten sormet menevät tunnottomaksi. Pystyn painimaan, mutta tyyliä on pitänyt muuttaa useampaan kertaan.
– Joskus kipuja on enemmän, joskus vähemmän. Paini on vamma-altis laji.
Vaikeudet ovat kasvattaneet Hemiästä henkisesti vahvan painijan, joka ei vähästä hetkahda. Nyt hän osaa nauttia enemmän kuin vuosikausiin.
– Isoin lähivuosien muutos on ollut löytää rentous tekemiseen taas. Mulla löytyy tilanneälyä ja taistelutahtoa aika pitkälle.
Vauva mukana matolla
Sisarustensa innoittamana aikanaan painin pariin ajautuneen Hemiän lapsista ensimmäinen syntyi 2018 ja toinen 2020. Nuorin, viime vuonna syntynyt kulkee mukana aamuharjoitukset.
Arjen pyörittäminen ei kaiken keskellä ole yksinkertaista.
– Tämä on sellaista hommaa, millä ei täysin itseään elätä, joten on pakko myös tehdä vähän sairaanhoitajahommia sivussa. Varsinkin, kun en ole millään tukirahoilla tällä hetkellä, tulothan ovat ihan olemattomat.
– Joitakin pieniä sponsoriyhteistöitä on, ja loput täytyy tehdä itse töissä käymällä. Olen virallisesti äitiyslomalla, ja meidän vauveli kulkee mukana aamutreenit. Siellä se reunalla makoilee ja liikkuu, kun itse painii.
Vaikka lautasella on paljon, Hemiä itse kokee, että töiden, painin ja vilkkaan perhe-elämän yhdistäminen onnistuu hänenkaltaiseltaan ihmiseltä.
– Olen ollut aina menevä ja tekevä tyyppi, eikä sellaista sohvallaistuskeluaikaa tule. En oikein viihdy paikallani.
Los Angelesia kohti?
Hemiä harmittelee hyvien harjoitusvastustajien puutetta Suomessa. Petra Ollin ratkaisu oli lähteä muun muassa Venäjälle ja Mongoliaan painimaan raakoihin olosuhteisiin, ja ainoana naisena Bratislavan kisaryhmässä ollut Hemiä on käynyt ulkomailla hakemassa harjoitusvastustajia.
– Ei täällä oikein ole tasoisiani naispainijoita, kuten EM-joukkueestakin näkee. Suomessa treenataan parhaiden mahdollisten vastustajien kanssa, ja kyllä se silloin tällöin käy, muttei se yksistään riitä.
Pariisin olympialaisten jäätyä väliin seuraava mahdollisuus päästä mukaan viiden renkaan kisoihin koittaisi Los Angelesissa 2028. Ajatus on vielä kaukainen, muttei mahdoton.
– Kyllähän ne siellä vähän polttelevat. Polveni hajosi juuri ennen MM-kisoja, joissa jaettiin ensimmäiset olympiapaikat ja kun se jouduttiin operoimaan, se Pariisin unelma meni siinä.
– Se jätti aika syvän arven, ja voi olla, ettei siitä pääse yli kuin seuraavissa olympiakarsinnoissa.