Lemin kunnanhallituksen on maanantain kokouksessa määrä nimetä uuden kunnanjohtajan hakemiseen keskittyvä valmisteluryhmä.
Kunnanhallitus ohjeistaa valmisteluryhmän aikataulun. Lisäksi se päättää, käyttääkö kunnanhallitus ulkopuolista apua uuden kunnanjohtajan rekrytointiprosessissa.
Lemin kunnanhallitus ja -valtuusto ovat maaliskuun kokouksissaan käsitelleet kunnanjohtajan rekrytointia ja viran kelpoisuusvaatimuksia sekä hakuilmoituksen julkaisua.
Johtaja- ja talousosaaminen painavat
Lemi edellyttää uudelta kunnanjohtajalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa, vahvaa kunnan ja kuntakonsernin johtajaosaamista ja kokemusta, sekä talouden tuntemista. Kunta arvostaa myös ylempää korkeakoulututkintoa, strategista kehittämisotetta, elinkeinoelämän tuntemusta ja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.
Kunnanjohtaja on määrä palkata toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen, jossa on kuuden kuukauden koeaika.
Hakuilmoitus julkaistaan kunnan verkkosivuilla, Etelä-Saimaassa, Kuntarekry.fi-palvelussa, sekä työvoimahallinnon mol.fi-palvelussa.
Lemi hakee uutta kunnanjohtajaa, sillä Kati Rekola erosi kunnanjohtajan tehtävästä tammikuun lopulla luottamuspulan takia. Rekola on sittemmin valittu Marttilan kunnan hallintojohtajaksi.