Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Perussuomalaisten kannatus romahti Jämsässä.
Perussuomalaiset saivat vaaleissa kaksi valtuustopaikkaa, mikä on kuusi paikkaa aiempaa vähemmän. Perussuomalaisilla on ollut kahdeksan valtuutettua Jämsän kaupunginvaltuustossa kaudella 2021–2025.
Viime vaaleissa perussuomalaiset oli Jämsässä toiseksi suurin puolue. Nyt toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi keskusta.
Kristillisdemokraatit menettivät paikkansa valtuustossa. Kristillisdemokraateilla on ollut valtuustossa yksi valtuutettu. Muiden ryhmien kokoon ei tullut viime vaaleihin verrattuna suurta muutosta.
Jämsän kaupunginvaltuuston koko pienenee tulevalla valtuustokaudella 43:sta 31:een.
Ehdokkaista muun muassa perussuomalaisia vastaan oikeutta käyvä Pekka Kataja putosi valtuustosta.
Jämsän äänikuningatar oli vuoden 2021 vaalien tapaan sosiaalidemokraattien Piritta Rantanen. Rantanen sai 656 ääntä. Viime vaaleissa Rantasen äänisaalis oli 520.
Uutinen päivittyy.