Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Keskusta on alkuillan aikana laskettujen äänien perusteella säilyttämässä ykköspaikkansa Pohjois-Karjalan aluevaltuustossa.
Kun äänistä oli yhdeksään mennessä laskettu reilut 61 prosenttia, oli keskustan kannatus 32,5 prosenttia. Puolue oli saamassa 20 paikkaa 59-paikkaiseen valtuustoon.
Toisena oli SDP, jonka kannatus oli 27,1 prosenttia. Puolue olisi saamassa valtuustoon 16 paikkaa, jossa on nousua viime vaaleista kaksi paikkaa.
Vaalin ääniharavaksi on nousemassa sosiaalidemokraattien Merja Mäkisalo-Ropponen, joka oli saanut 1 675 ääntä.
Paikkamääräänsä on nostamassa myös Vasemmistoliitto, joka on saamassa kaksi lisäpaikkaa ja yhteensä seitsemän valtuutettua.
Perussuomalaiset on menettämässä kaksi paikkaa ja jäämässä neljään valtuutettuun. Vihreät on menettämässä yhden paikan ja jäämässä kahteen valtuutettuun.
Kokoomus on säilyttämässä entiset kahdeksan paikkaansa.