Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Lappeenrannassa Sammonlahden äänestyspaikalla äänestettiin sunnuntai-iltana vielä iltayhdeksän jälkeen.
Sammonlahden äänestysalue on Lappeenrannan suurin ja äänestyspaikka on todella pieni.
– Äänestyspaikka ruuhkautui. Vaalivirkailijat pitivät huolta, että kaikki iltakahdeksaan mennessä jonoon tulleet ihmiset pääsivät äänestämään. Uusia ihmisiä jonoon ei enää otettu, kertoo keskusvaalilautakunnan sihteeri Raija Tokkola.
Tokkolan mukaan jonossa oli iltakahdeksalta 250 ihmistä. Heistä viimeisimmät pääsivät äänestämään noin kello 21.20.
Tuplavaaleissa äänestys on hitaampaa
Tokkolan mukaan useamman sadan henkilön mittaiseksi venynyt jono oli virkailijoille yllätys.
– Tuplavaaleissa äänestäminen on hitaampaa, ja toisaalta Sammonlahden äänestysaluetta on suurennettu.
Tokkolan mukaan oikeusministeriö on tietoinen Lappeenrannassa olleesta tilanteesta.
On hyvin todennäköistä, että Lappeenrannan vaalituloksen valmistuminen viivästyy asian takia.
– Ilta näyttää, kuinka lopulta käy. Itse veikkaan, että pitkälti yli puolen yön mennään, Tokkola toteaa.