Jääkiekon SM-liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt Lappeenrannan SaiPan Juuso Heikkilälle yhden ottelun pelikiellon. Pelikieltoon johtanut tilanne nähtiin lauantaina toisen välieräottelun päätteeksi Rauman Lukkoa vastaan.
Heikkilä löi poikittaisella mailalla Lukon Antti Saarelaa. Tuomarit katsoivat tilanteen videolta, minkä jälkeen Heikkilälle annettiin viiden minuutin rangaistus ja pelirangaistus.
Kurinpitodelegaatio antoi päätöksensä sunnuntaina.
– Kurinpitodelegaatio toteaa, että ottelusummerin päättäessä kolmannen erän on Lukon puolustusalueen päätykulmassa usean pelaajan ruuhka ja kamppailutilanne. Tilanteeseen liukuva Heikkilä lyö poikittaisella mailalla sivusta Lukon Saarelaa kylkeen. Tämän jälkeen tilanne jatkuu Heikkilän ja Saarelan välisenä tilanteena, jossa Heikkilä on aktiivinen osapuoli. Heikkilä suorittaa poikittaisen mailan iskun ja osuu mailallaan Saarelaa kasvoihin, kuvataan ratkaisun perusteluissa.
Kurinpitodelegaation mukaan tilanteesta annetuissa lausumissa on kerrottu Saarelan ottaneen ensimmäisen lyönnin jälkeen kiinni Heikkilän mailasta, minkä jälkeen Heikkilä on riuhtaissut mailaansa siten, että se on osunut Saarelaa päähän.
– Delegaatio toteaa, että tapahtuma sattuu ottelusummerin päätettyä. Jos Saarela ottaa kiinni Heikkilän mailasta, Heikkilä on vastuussa riuhtaisusta ja sen seurauksista. Lisäksi videotallenteelta voidaan todeta, että Heikkilän suorittama poikittaisen mailan isku tapahtuu kohti Saarelaa. Delegaatio katsoo, että Heikkilä on vastustajan kasvoihin osuvalla poikittaisen mailan iskulla piittaamattomasti vaarantanut vastustajaa, ja teko huomioiden tilanteesta tulee määrätä pelikielto, jatketaan perusteluissa.
Päätöksen myötä laitahyökkääjä Heikkilä on sivussa maanantantaina pelattavasta kolmannesta välieräottelusta, joka pelataan Raumalla.
24-vuotias Heikkilä on kerännyt kevään 11 pudotuspeliottelusta tehot 2+3.
SaiPa hävisi lauantain ottelun maalein 3–5, joten ottelusarja on tilanteessa 1–1. Finaalipaikkaan vaaditaan neljä voittoa.
Sekä Lukon ja SaiPan että Ilveksen ja KalPan kolmansia välieräkohtaamisia seurataan maanantaina Jääkiekkokierroksella kello 18 alkaen.