Lentopallon naisten Mestaruusliigan voittopokaalia kylvetetään tänä keväänä joko Pirkanmaalla tai Savossa, kun LP Kangasala ja kuopiolainen Puijo Wolley aloittavat tänään taistelun mestaruudesta. Mestaruus olisi molemmille seuroille ensimmäinen laatuaan.
Kahden viime kauden pronssijoukkue Puijo suisti välierissä hallitsevan mestarin Kuusamon pois jalustaltaan voitoin 4–2, ja nyt edessä on vielä viimeinen este mestaruuden tiellä.
– Joukkue asetti syksyllä mestaruuden tavoitteekseen, ja silloin finaaliin pääsy on vasta välietappi matkalla. Nälkää itse asetetun tavoitteen saavuttamiseen on vielä, päävalmentaja Pekka Seppänen vakuuttaa.
Puijo pelaa liigassa vasta kuudetta kauttaan, mutta kovalla ahkeroinnilla seura on jo juhlinut Suomen cupia sekä napannut kaksi SM-mitalia.
– Useampi vuosi on tehty määrätietoista työtä seuran taustoilla, mutta ennen kaikkea joukkueen kanssa harjoituksissa ja peleissä. Toimintaa on haluttu viedä eteenpäin, ja finaalipaikka on yksi merkki siitä.
Seppäsen mukaan joukkueen syöttö- ja hyökkäyspelaaminen on ollut hyvällä tolalla, ja joukkue on puhaltanut vahvasti yhteen hiileen. Vastaan asettuva LP Kangasala on finaaleissa viidettä kertaa, ja joukkue yrittää kirkastaa viime kevään hopean kullaksi.
Maajoukkueen entisen päävalmentajan, sveitsiläisen Nikolas Buserin johdolla ryhmä on tasapainoinen kokonaisuus täynnä vain kotimaisia pelaajia.
– Se on tosi kova vastustaja, ja heillä on laaja kokoonpano. He pystyvät ottamaan vaihdosta paljon voimaa, ja kentälle voi laittaa oikeastaan kenet tahansa, kuopiolaisten 18-vuotias passari Liina Räty tietää.
Pelirohkeus arvossaan
Runkosarjassa joukkueet kohtasivat kolmesti, ja kaikki ottelut päättyivät vierasvoittoihin Kangasalan oltua parempi kahdesti. Parikymppinen libero Veera Help toivoo, että joukkue pystyy kohtaamaan uudenlaisen painetilanteen rennosti.
– Kärsivällisyys on tärkeää, kun tulossa on pitkä sarja. Henkistä kanttia mitataan, kun pelataan painepelejä ja se on isossa roolissa, kumpi pystyy pelaamaan rohkeammin.
– Meidän on mentävä hetkessä ja ottelu kerrallaan. Ei kannata ajatella neljättä voittoa, vaan ensin lähdetään ensimmäiseen otteluun, päävalmentaja Seppänen kiteyttää.
Räty nousi Puijon pelaavaksi passariksi pudotuspeleissä kaksi vuotta sitten vain 16-vuotiaana, ja hän on ottanut askeleita jälleen eteenpäin. Mestaruuden kannalta huippulupauksen onnistuminen on yksi Puijon kulmapaloista.
– Ennen kaikkea hänen peliinsä on tullut tasaisuutta verrattuna ensimmäiseen täyteen liigakauteen verrattuna, Seppänen näkee.
Puijo Wolley on pelannut kotipelinsä tällä kaudella uudessa kotiluolassaan Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksessa. Seppänen toivoo, että yleisö löytäisi paikalle finaaleissa sankoin joukoin.
– Toivoisin, että saadaan kauan ennätysyleisö paikalle noihin finaaleihin. Se on kuitenkin Suomen parasta naislentopalloa, ja pelin taso on korkea.
– Uskon, että se kiinnostaa myös kuopiolaisia katsojia.