Kuopion Puutossalmella liikennöi jatkossa kaksi lossia

Toista lossia varten lauttarannoilla tehdään tänä vuonna muutos- ja parannustöitä. Lossiliikenne kulkee töiden aikana normaalisti.

Autot ajavat maihin Puutossalmen lossilta Kuopiossa.
Puutossalmella Kuopiossa liikennöi tulevaisuudessa kaksi lossia. Arkistokuva. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
  • Anna Ronkainen

Kuopion Puutossalmella liikennöi tulevaisuudessa kaksi lossia. Toista lossia varten lauttarannoilla tehdään tänä vuonna muutos- ja parannustöitä.

Touko-joulukuun välisenä aikana muun muassa rakennetaan lauttarannoille toiset maatuet, jotka mahdollistavat kahden lossin samanaikaisen liikenteen. Työt parantavat myös palvelutasoa ja välityskykyä.

Lauttarannoilla tehdään myös aallonmurtajien siirto- ja ruoppaustöitä sekä parannetaan rantojen liikenneturvallisuutta. Lossiliikenne kulkee töiden aikana normaalisti, mutta tilapäisiin liikennejärjestelyihin on syytä varautua.

Ely-keskus kilpailutti lossiliikenteen 12 lauttapaikalla viime vuonna. Yksi näistä oli Puutossalmi.

Seuraavien 20 vuoden ajan losseja operoi Suomen lauttaliikenne Oy.