Oulun käräjäoikeus on tuominnut Haapaveden kaupunginvaltuutettu Ilkka Revon (ps.) kunnianloukkauksesta.
Repo kohtasi Haapavesi-lehden päätoimittajan Anne Mattilan paikallisessa S-marketissa marraskuussa 2022.
Tuomion mukaan Repo solvasi Mattilaa rajusti. Syytteen ja tuomion mukaan Repo kutsui Mattilaa muun muassa lehmäksi, siaksi, paskaksi, hulluksi ja kommunistiksi sekä sylkäisi Mattilan suuntaan.
Tilanteella ei tiettävästi ollut sivullisia kuulijoita.
Oikeudessa Repo kiisti solvaukset ja sylkäisyn ja kertoi vain kritisoineensa Mattilaa 1. marraskuuta 2022 lehdessä julkaistun kolumnin jälkeen.
Hän kertoi sanoneensa muun muassa että ”miten kehtaat vielä tervehtiä” ja ”miten voit kirjoittaa tuollaista paskaa”.
Käräjäoikeus kuitenkin uskoi Mattilaa, joka oli tehnyt tapahtuneen jälkeen muistiinpanoja Revon sanomisista.
Käräjäoikeuden mukaan Mattilan kertomus oli uskottavampi myös siksi, että Repo ei ollut kertonut omista puheistaan aiemmin poliisin esitutkinnassa, vaan vasta oikeudenkäynnissä.
Oikeus ei myöskään löytänyt syytä sille, miksi Mattila olisi valehdellut tapahtumista.
Oikeudessa todisteena oli valvontakameratallenne, joka näyttää kaksikon kohtaamisen. Tallenteella ei kuitenkaan ollut suurta merkitystä, sillä se on äänetön ja videolla Repo on selkä kameraa kohti.
Käräjäoikeuden mukaan Revon puheet ylittivät hyväksyttävyyden rajat, eikä niitä voitu pitää päätoimittaja Mattilan toiminnan kriittisenä arvosteluna.
Repo tuomittiin kunnianloukkauksesta 20 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen. Revon tuloilla sakoista jää maksettavaa yhteensä 760 euroa. Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan Mattilalle 600 euron kärsimyskorvaus.
Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi hakea muutosta hovioikeudesta.