Vaalan pankkiautomaattiräjäytyksestä epäillyt tulivat Puolasta – poliisi selvittää miesten suunnitelmia

Vaalan pankkiautomaattivarkaudesta epäillyt miehet määrättiin tutkintavankeuteen eilen. Poliisi selvittää, suunnittelivatko miehet myös muiden automaattien tyhjentämistä.

Vaalan keskustassa sijaitsevan K-market Tervaportin seinässä näkyvät pankkiautomaattivarkauden jäljet.
Varkauden jäljet olivat rikospaikalla nähtävissä vielä päivän valjettua 10. huhtikuuta. Kuva: Lukijan kuva
  • Eetu Ruonakoski

Oulun käräjäoikeus on vanginnut Vaalan pankkiautomaattiräjäytyksestä epäillyn kolmikon.

Kaksi vuonna 1977 syntynyttä ja yksi vuonna 1978 syntynyt puolalaismies määrättiin tutkintavankeuteen todennäköisin syin törkeästä varkaudesta ja räjähderikoksesta epäiltynä. Lisäksi kolmikkoa epäillään väärennyksestä.

Oulun käräjäoikeus päätti vangitsemisesta eilen iltapäivällä. Vangitsemista vaati poliisi.

Epäillyt rikokset tapahtuivat 10. huhtikuuta aamuyöllä Vaalassa, kun K-Market Tervaportin seinästä varastettiin pankkiautomaatin kassalipas räjäyttämällä.

Pankkiautomaatista varastettiin poliisin mukaan suurehko summa rahaa.

Poliisi otti rikoksista epäillyt miehet kiinni torstaina 10. huhtikuuta iltapäivällä. Miehet olivat majoittuneet Kempeleessä sijaitsevaan hotelliin. Pankkiautomaatista anastetut rahat löytyivät samalla lähes kokonaisuudessaan.

Poliisi epäilee nyt, että teosta epäillyt puolalaismiehet olivat tulleet Suomeen nimenomaisesti yhtä tai useampaa pankkiautomaattivarkautta varten.

– Onko nimenomaisena kohteena ollut Vaala vai joku muu tai useampi automaatti, sitä koitamme esitutkinnassa selvittää, kertoo jutun tutkinnanjohtaja Jan Sormunen Oulun poliisista.

Tutkinnanjohtaja Sormunen kertoo, että vyyhtiin liittyvä väärennysepäily pohjautuu miesten hallusta löydettyyn materiaaliin. Hän ei kuitenkaan kerro tarkemmin, millaisesta materiaalista on kyse.

– Epäillään, että sillä olisi pyritty joko erehdyttämään viranomaisia tai turvaamaan teon jälkeistä maasta poistumista ja vaikeuttamaan heidän jäljittämistään, Sormunen muotoilee.

Sormusen mukaan poliisi jatkaa jutun esitutkintaa nyt normaalisti muun muassa kuulusteluin.