Vesihelmen kustannusten nousu vaatii lisää rahaa talousarvioon Forssassa

Lisämäärärahaa sekä tälle että ensi vuodelle yhteensä 3,2 miljoonaa euroa.

Vaalean harmaa rakennus, jonka seinässä kyltti Vesihelmi. Pääoven edessä seisoo ihmisiä.
Vesihelmi menee kiinni toukokuussa ja peruskorjaus alkaa kesäkuussa. Arkistokuva. Kuva: Kristiina Lehto / Yle
  • Anne-Maria Niskanen

Viihdeuimala Vesihelmen peruskorjauksen kustannukset ovat kasvaneet Forssassa. Kaupunki on varannut vesiliikuntakeskuksen remonttiin 11,2 miljoonaa euroa, mutta saadut urakkatarjoukset ylittävät hankkeeseen varatut määrärahat.

Kustannusarvio on urakkatarjousten perusteella yhteensä 14,4 miljoonaa euroa. Eilen maanantaina kokoontunut Forssan kaupunginhallitus esittää valtuustolle lisämäärärahaa sekä tälle että ensi vuodelle yhteensä 3,2 miljoonaa euroa.

Viihdeuimala Vesihelmi sulkee ovensa toukokuussa 2025. Peruskorjaus alkaa kesäkuussa ja valmista pitäisi suunnitelmien mukaan olla elokuussa 2026.

Forssan Vesihelmi on otettu käyttöön 1. huhtikuuta 1993.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.