Suomen laajimman tuulivoimala-alueen käyttöönottotyöt ovat käynnistyneet Lestijärvellä. Kaksi kolmasosaa voimaloista on pystytetty täyskorkeuteen.
Tuulivoimalat pystyttävä OX2 Finland kertoo tiedotteessaan, että voimalaosia nostetaan tällä hetkellä paikoilleen kolmen päänosturin voimin.
Pisimmällä pystytykset ovat Kosolankankaalla, jossa jokainen voimala on jo valmiina. Toiseksi pisimmällä työt ovat Hittisennevalla, Iso-Kortenevan alue tulee hieman perässä.
OX2 Finlandin työmaapäällikkö Mathias Smedsin mukaan tuuliolosuhteet vaikuttavat pystytysten etenemisvauhtiin, sillä liian kovalla tuulella nostotöitä ei voi tehdä.
– Tavoitteena on, että kaikki 69 voimalaa olisivat valmiita kesäkuun aikana.
Kuljetukset päättyivät
Tuulivoimaloiden osien maantiekuljetukset ovat myös päättyneet.
Vajaan vuoden aikana Kokkolan satamasta Lestijärvelle kuljetettiin yli tuhat tuulivoimalan osaa: 470 torniosaa, reilut 200 siipeä ja 345 muuta voimalaosaa kuten konehuoneita ja roottorin napoja.
– Kuljetusten valmistuminen on tärkeä etappi hankkeen etenemisessä, Mathias Smeds sanoo.
Pystytysten kanssa samanaikaisesti on viime vuoden lopulta saakka tehty voimaloiden käyttöönottotöitä. Sen jälkeen jokainen voimala käy läpi testausjakson, jolla varmistetaan voimalan ja sen järjestelmien toimivuus.
Lestijärven tuulivoimala-alueen on tarkoitus valmistua vielä tämän vuoden aikana. Vuosittainen energiantuotanto on yli 1,3 terawattituntia.