Hyppää pääsisältöön

E-urheilu

DreamHack on myyty

Vuodelta 2015
Koodauksen MM-kilpailut
Kuvateksti DreamHack on tullut tunnetuksi pioneerityöstään elektronisen urheilun turnauksissa
Kuva: Yle

Ruotsalainen Modern Times Group on tänään ilmoittanut ostaneensa kaikki osakkeet yhdestä maailman suurimpiin kuuluvasta elektronisen urheilun turnausjärjestäjästä, DreamHackista. Yhtiön tiedotteen mukaan MTG maksoi osakkeista 244 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 26,1 miljoonaa euroa.

DreamHack-kaupan myötä MTG jatkaa aggressiivista kampanjaansa elektronisen urheilun saralla. Jo aikaisemmin tänä vuonna yhtiö osti 78% saksalaisesta Electronic Sports Leaguesta (ESL) 72,7 miljoonalla eurolla.

MTG ja DreamHack ovat tehneet läheistä yhteistyötä viimeisten kahden vuoden ajan. Yhtiöt ovat yhdessä pyörittäneet perustamaansa elektroniseen urheiluun keskittyvää TV-tuotantoryhmää, joka on vastannut kaikesta DreamHackin televisiotuotannosta.

Televisiotuotanto kuuluu muutenkin vahvasti MTG:n toimialaan, sillä yhtiö omistaa Viasat TV-yhtiön, jonka alaisuuteen kuuluvat esimerkiksi Viasat Sport, Viasat Film ja TV6. Tämän lisäksi yhtiö omistaa ison CDON.com-verkkokaupan sekä kaupunkilehti Metro Internationalin.

DreamHackin operatiivisesta toiminnasta tulevat jatkossakin vastaamaan samat miehet, jotka ovat yhtiötä pyörittäneet vuosikymmenten ajan. Myynnin kautta he hakevat DreamHackille tukevampaa pohjaa, jolta ponnistaa:

“DreamHack on rakennettu tee-se-itse -periaatteella. Tämän koin jo vuonna 2002, kun ensimmäistä kertaa työskentelin vapaaehtoisena tapahtumassa, ja koen sen vieläkin toimitusjohtajana. Me olemme saavuttaneet vuosien aikana todella merkittäviä asioita, mutta ottaaksemme seuraavan askeleen meidän on kasvettava globaaliksi vaikuttajaksi. Tästä syystä koemme MTG:n olevan täydellinen omistaja yhtiöllemme”, toteaa Marcus Lindmark, DreamHackin toimitusjohtaja.

Tähän mennessä DreamHack on julkaissut seitsemän tapahtumaa ensi vuodelle. Seuraava DreamHack järjestetään kahden viikon kuluttua, marraskuun 26.-28.11., Ruotsin Jönköpingissä.