Sampo Lassila Narinkka kutsuu kaikkien kulttuurien torille
Yksi odotetuimmista hetkistä vuoden 2016 JuuriJuhlassa oli Sampo Lassila Narinkan levynjulkaisukonsertti Espoon tuomiokirkossa. Uusi ohjelmisto Vierailla mailla vie kuuntelijan suomiklezmerin kaihomielisiin mutta toiveikkaisiin tunnelmiin erehtymättömällä tyylitajulla. Yhtyeen johtaja ja säveltäjä Sampo Lassila haluaa nyt kertoa tarinoita siirtolaisuudesta.
”Paikka, jossa eri kulttuurien ihmiset kävivät kauppaa, tulivat toimeen keskenään ja kunnioittivat toisiaan, mutta pitivät omansa. Hieman pahamaineinenkin paikka, jossa iso raha ei koskaan viihtynyt, mutta jossa inhimillisyys ja välittäminen olivat läsnä. Jotain sellaista oli historiallinen Narinkkatori Helsingissä.”
Näin Sampo Lassila maalaa mielikuvaa paikasta, joka innoitti häntä valitsemaan yhtyeelleen nimen. Kysyin, onko tämä tori samalla metafora hänen omasta ihanneyhteiskunnastaan. ”Uskon, että se voisi olla jonkinlainen kuva. Kaikilla on omat juurensa, ajatuksensa ja uskontonsa, mutta miksi ei silti voisi tulla toimeen ja olla ystävä kenen kanssa tahansa. Puhutaan ihmisyyden peruskysymyksistä”, vastasi Lassila.
Tarinoita vierailta mailta
Uuden Vierailla mailla -albumin teemana on suomalaisten siirtolaisten kohtalot ulkomailla ja toisaalta Suomeen tulleiden maahanmuuttajien kohtalot Suomessa. Levyn saatesanoissa Sampo Lassila toivoo tuovansa ajankohtaiseen keskusteluun ”annoksen aikaperspektiiviä, ymmärrystä ja myönteisyyttäkin”.
Kansivihossa muistutetaan, että Suomesta on lähtenyt 1870-luvun jälkeen yli miljoona siirtolaista aloittamaan uuden elämän muualla. Saamme lukea Lassilan laatimat fiktiiviset tarinat esimerkiksi Argentiinan utopiayhteisöön pettyneistä Matildasta ja Matista, suonenjokisesta merimiehestä Rio de Janeirossa, bosnialaisista puusepistä Palkanossa ja Ylistaron punk-piireissä viihtyvästä kosovolaisesta Miomir Fonkista.
Verratonta! Kumpi syntyi ensin, taustatarinat vai musiikki? ”Ne kehittyivät rinnakkain. Konsertteihimme on liittynyt vahvasti tarinallisuus, ja ajattelin kokeilla samaa levylle. Tilanne lähtee siitä, että löytyy persoona tai tapahtuma joka herättää mielenkiinnon. Lopulta tarina ja musiikki menevät omia menojaan mutta ruokkivat toinen toisiaan”, Lassila avaa.
”Hyvässä pitkälinjaisessa melodiassa on yleensä kertova sävy. Se on kuin puhetta. Tämä ei kuitenkaan ole niin sanottua ohjelmamusiikkia. Tarinat eivät suoraan kuvaile musiikkia tai toisinpäin, vaan ne ovat samassa kehyksessä tai mielenmaisemassa. Kuulija voi vapaasti assosioida niiden välillä. Myös jokaisen yhtyeen muusikon persoona on tärkeä, he kertovat tarinan omin sanoin, ja aika moni kappale sisältää myös improvisaatiojaksoja.”
Narinkassa soittavat kontrabasisti Lassilan lisäksi Harri Kuusijärvi harmonikkaa ja Aleksi Santavuori viola pomposaa, 1700-luvulla kehitettyä viisikielistä alttoviulua. Yhdessä he ovat yhtyeen verkkosivujen osuvan luonnehdinnan mukaan ”kolmen soittimensa ennakkoluulottoman taitajan trio, jonka musiikki luo omintakeista siltaa jazzin, kansanmusiikin ja kamarimusiikin välille”.
Improvisoiva säveltäjä
Muusikkona Sampo Lassila (s. 1964) pakenee luokitteluita. Hän soittaa kontrabassoa niinkin erilaisissa ympäristöissä kuin Sinfonia Lahti, Zagros Ensemble ja Doina Klezmer. Konserttimusiikin ja etnon lisäksi hän on soittanut free jazzia esimerkiksi lajin pioneerikokoonpanossa, Edward Vesalan Sound & Furyssa.
Kaikilla on omat juurensa, ajatuksensa ja uskontonsa, mutta miksi ei silti voisi tulla toimeen ja olla ystävä kenen kanssa tahansa. Puhutaan ihmisyyden peruskysymyksistä.
Hämmästyttävän monipuolinen tausta kuuluu Lassilan sävellyksissä Narinkalle. Ne etsivät sävyjä klezmerin lisäksi tangosta, humpasta, impressionismista ja modernista jazzista, muutamia mainitakseni. Musiikki on pakahduttavan romanttista ja melankolista, mutta toisinaan äkkiväärää ja ovelasti dissonoivaa. Se pidättelee ja antaa mennä.
”Tällaisen musiikin säveltäminen on pohjimmiltaan inspiraation hakemista. Se lähtee usein improvisoinnista. Olen viettänyt hienoja yksinäisiä hetkiä öisin työhuoneella soittaen, joskus myös muiden muusikoiden kanssa. Syntyy soluja, jotka pysäyttävät ja jäävät mieleen. Silloin huomaan, että tässä on jokin juttu, se pitäisi löytää ja tutkia. Alkaa pitkäkin työstövaihe, jossa etsin oikeaa melodialinjaa. Seuraavaksi tulevat harmoniat, rakenne ja tyyli. Tapani on hioa sävellyksiä kauan ja tehdä muutoksia matkan varrella”, sanoo Lassila.
Suomiklezmeriä maailmalle
Jo Narinkan ensimmäisen levyn nimi Suomiklezmer (2012) kertoo kokoonpanon tyylisuunnan. Etuliite on tärkeä: kyse ei ole ainoastaan Itä-Euroopan juutalaisten perinteestä, ei varsinkaan uskonnollisessa mielessä. Yhtyeen musiikilliset juuret ulottuvat muihinkin suuntiin.
”Rakennamme yhtyeen soundin ja soittotavan klezmerin tyyliseksi. Itse musiikissa ja kappaleissa vaikutteita otetaan laajalta sektorilta, myös maailmanmusiikista, modernin jazzin puolelta, kamarimusiikistakin. Keksin termin Suomiklezmer kuvaamaan klezmermusiikin juuriin perustuvaa maailmanmusiikkityyliä, jossa käytetään suomalaista soundia ja mentaliteettia. Siinä mielessä tämä on erkaantunut klezmeristä, että emme ole millään tavalla sidoksissa juutalaisuuteen tai rajoihin.”
Lassilan mukaan Narinkan musiikille löytyy yleisö parhaiten Keski-Euroopasta. Viime vuonna yhtye teki mittavan kiertueen Saksassa, ja tälle syksylle odotetaan lisää konsertteja. Toiveita herättävä yhteistyö saksalaisen agentuurin Tomato Productionin kanssa on juuri alkanut. Muuten sekä levyjen julkaiseminen että markkinointi on omissa käsissä. Lassila vihjaa, että sopimus voisi syntyä ”isommasti töitä tekevän levy-yhtiön kanssa”.
Kysyntää Narinkan musiikille todistettavasti on, sillä debyyttialbumi nousi World Music Chart Europen kärkisijoille ja sai runsaasti radiosoittoa myös Yhdysvalloissa alan ohjelmissa. Lassila kertoo, että Vierailla mailla tulee lähikuukausina saamaan palstatilaa maailmanmusiikkilehdissä vähintäänkin levyarvioiden muodossa.
Taiteen ja musiikin tehtävä – silloin kun se on jotain muuta kuin viihdettä – on kertoa jotain isoa ja tärkeää.
Taiteilijalla pitää olla sanottavaa
Haastattelun lopuksi kysyn Lassilalta, uskooko hän musiikin voivan muuttaa maailmaa. Hän nyökkää. ”Taiteen ja musiikin tehtävä – silloin kun se on jotain muuta kuin viihdettä – on kertoa jotain isoa ja tärkeää. Pitää olla myös ajankohtainen ja pystyä kommentoimaan nykypäivän maailmaa. Sitä itsekin tavoittelen. En halua saarnata tai julistaa, vaan tavallaan antaa uuden näkökulman tai ajatuksen, joka toivon mukaan kirvoittaisi ihmisten mielissä mahdollisuuden ajatella tuoreesti asiaa. Niin kuin tässä siirtolaiskysymyksessä. Se kuuluu jollain lailla monen suomalaisen suvun historiaan.”
Ajatus palaa Narinkkatorille, josta kaikki alkoi. ”1900-luvun alkupuolella meillä asui juutalaisia, venäläisiä, tataareja, jopa kiinalaisia nähtiin täällä linnoitustöissä. Helsinki on historiallisesti yllättävän monikulttuurinen paikka. Se on pätenyt myös musiikissa ihan eri tavalla kuin maaseudulla. Se on lähtökohta suomalaiselle maailmanmusiikille.”
Narinkka soitti mieleenpainuvan keikan JuuriJuhlassa. Kaikki ovat taitavia muusikkoja – yhdessä ja erikseen. Tietysti minua viehättää haitaristina myöskin Harri Kuusijärven monimuotoinen harmonikkatyöskentely yhtyeessä. Sampo Lassilan tarinat ja kertomukset sävelmien väleissä teki konsertista intensiivisen ja mieleenpainuvan, ja konserttikokonaisuus sai näin hienon draamallisen ulottuvuuden.
JuuriJuhlan taiteellinen johtaja Maria Kalaniemi
