Xbox-pelikonsolin uusi versio julkaistaan tänään
Kamppailu seuraavan sukupolven pelikoneiden herruudesta tiivistyy, kun uuden Xboxin ominaisuuksista kerrotaan tänään.

Microsoftin odotetaan julkaisevan tietoja uudesta Xbox-pelikonsolistaan tänään. Julkistamistilaisuus pidetään klo 20 Suomen aikaa.
Teknologiasivusto CNETin ennakkoarviossa tilaisuuden veikataan sisältävän ainakin perusominaisuuksien esittelyn. Se arvioi, että Microsoft panttaa yksityiskohtaisempia tietoja esimerkiksi peleistä muutaman viikon päästä pidettävään yhdysvaltalaiseen isoon pelitapahtumaan nimeltä E3.
Xboxin suurimmasta kilpailijasta Sonyn Playstation 4 -konsolista kerrottiin helmikuussa. Molemmat uutuudet ovat tulossa myyntiin loppuvuodesta.
Tämän illan julkistustapahtumaa voi seurata suorana esimerkiksi Xboxin sivuilta.
Lähteet: Yle Uutiset, CNET