Maileja nähnyt legendaarinen grungepaku myytävänä - kyljessä Cobainin KISS-maalaus
Nimmareita, kylkitöhryjä, ruostetta ja penkinpäällysteet, joita ovat kuluttaneet legendan pakarat. Ne kuuluvat huutokauppapakettiin.

Ennen Nirvanan perustamista Kurt Cobain kuskasi suosikkibändiään, Melvinsiä. Bändin käyttämä legendaarinen keikkapaku, Melvan, on ilmestynyt myyntiin eBayhin. Sitä voi pitää kaiken nähneenä palana rockhistoriaa! Vuosimallia -72 oleva pakettiauto on mainittu monissa kirjoissa ja Nirvanasta tehdyissä dokumenteissa.
Sen lisäksi, että sen rattia on veivannut itse grungelegenda, löytyy pakun kyljestä myös hänen piirtämänsä KISS-bändin levynkansikuva. Kauppias mainitsee sen luonnostellun huopakynällä, jonka Cobain varasti kaupasta.
Huutokaupan on ilmoittanut Ben Berg, joka soittaa bassoa Weird Beast -bändissä. Dodge-merkkinen paku on ollut hänellä 20 vuotta ja hän sai sen Melvinsin basistin äidiltä, kun oli aikansa ihaillut pihassa kyhjöttävää vaaleanruskeaa komistusta. Bergin mukaan auton sisätiloista löytyvät Krist Novoselicin ja Nirvanassa lyhyen aikaa soittaneen Melvins-rumpali Dale Croverin nimet kaiverrettuina. Hän uskoo siellä jossain olevan myös Cobainin nimen, mutta sitä ei ole vielä löytynyt.
Melvanin mittariin on kertynyt kiitettävästi maileja: Melvins on tehnyt muun muassa Jenkkirundia rannikolta rannikolle. Käymään sitä ei ole startattu hetkeen, mutta se kuulemma onnistuisi. Täydellistä remonttia suositellaan. Hintatoive myyjällä 150 000 dollaria, mutta hän suostuisi myymään sen hieman vähemmälläkin. Tällä hetkellä tarjouksia on jätetty 157 - katso ilmoitus täältä.
Lähteet: Rolling Stone